Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Rippikouluun

Marika aloitti eilen rippikoulun <3 Ihana tuokio ja kohtaaminen Marikan rippipapin kanssa. Kerroimme kuulumisemme ja Marikan tarinan. Tunteikas ja antoisa kohtaaminen. Lopuksi oli laulutuokio ja Marikan oma hetki kuunnellen ja aistien.
 
Tapaamiset kerran kuussa nyyten tämän vuoden puolella. Keväälä sitten jatkuen.
 
Alapuolella linkki ihanaan lauluun, Onnellisesta tytöstä. Se on ihana kuvaus ja voinkin sen osoittaa Marikalle, pienelle tytölleni, joka on kasvamassa nuoreksi.
Ja pikkuveli jaksaa innoittaa, viihdyttää ja naurattaa.
 


 
 
 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Syksyisiä värejä

 
Syksyisissä ulkoilu reissuissa nauttii niin sielu kuin mielikin. Kauniit puiden väritykset antaa energiaa ja kauneudellaan antaa katsojilleen elämyksen jos toisenkin.
Marika jo ensimmäisiä kertoja ulkoilemassa flunssan jälkeen. Joka piti otteessaan sen pari viikkosen, alkuun jopa kuumeen kanssa. Mutta onneksi selvittiin ainakin tästä kotona!! Trakari on osottautunut enempi kuin kullan arvoiseksi näissä tilanteissa.

 
Joskus aina miettii, että osaisipa itsekin ottaa aina tän elon yhtä rennosti, kuin rakkaat kissa ystävämme tekevät! :)

 
Väinö kissa kasvaa tasaiseen tahtiin ja on aktiivisesti mukana Marikaa ilahduttamassa päivittäisillä touhuillaan. Tosin sit rentoutuukin säännöllisesti, mut yleensä aina siellä missä me ihmisetkin touhuamme. Väinöstä on kasvamassa hyvää vauhtia hyvä terapiakissa <3