Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

torstai 15. elokuuta 2013

Neuleita ja kissoja

Neuleet on sit kaivettu taas esiin. Edellisen kevään viimeiset sukat valmiina ja uutta olen kerenny aloittamaan reilun puolen verran tekemään. Mut siitäpä se taas jatkuu. Tarkkasilmäiset ja oikeet neulojat älkää suurennelko kuvia. Sillä tuskin on kantapää ihan oikeaoppinen, mut sitäkin suuremmalla tunteella tehty! Ja tunnetta on tosiaan mukana, sillä AINA kun elämä on kokeillut voimia, niin silloin mulla puikot heiluu. Mut ei siis välttämättä edellytä sitä, että elämä olisi kovaa, et sukkia tulisi, mut varsinkin silloin niitä tulee, kun mieli on koetuksella.
 
Ja perheemme kisamiehet pääsee taas tänne edustamaan omalla persoonallaan. Niistä itse asiassa voisi tehdä ihan oman blogin, niin persoonia ne ovat, mut kulkekoon nyt tässä kaiken muun seassa, aina aika ajoin niistäkin sitten kuuluu. Terapeutteja kun ovat jokainen. Mistähän lie moinen, et meille jotenkin siunautuu omanlaisiaan persoonia. Alakuvassa keväällä eläinten vihreimmille niityille siirtynyt Nessu (oik.puoleinen), joka oli varmasti jo filosofi kissan puvussa. Ja sit tämä Väinö "Väne" (vas.puoleinen), joka on just tuollainen silmäniskijä tyyppi oikeestikin ! Kaapo ragdoll kissa yläkuvassa oik.alhaalla. niin lutuinen tyyppi, et toista ei ole. Ja valkoinen Kissa nimeltään kissa, bodaaja ja oman arvonsa tietävä herra 14v.

Nytpä lähden käymään kaupungilla ja viemään uuden hakemuksen erääseen jutskaan. Siitäpä sitten myöhemmin, kunhan asia ratkeaa. ;)
 
Marikan sairaalan kontrolliin vielä viikko. Omallalaillaan jännittää... Mut sit taas toisaalta, jospa se sit taas siitä. On vain onnellinen kun kotona pärjätään ja on pärjätty, siitä olen kiitollinen ollut. Ihana pikkuneiti mulla on joka tapauksessa ja hänen vuokseen ja puolestaan tekeepi näin äiti ihmisenä aika paljon. Välillä itsekin ihmetellen omia voima varojaan.
 
Mut ihanaa päivää kaikille tasapuolisesti ja syksyn ihania vipoja sinne sun tänne :)
 
 

1 kommentti:

  1. Teillä on kyllä mahtavia kissoja :D ihania persoonia, jokainen.

    Kerro terveisiä Marikalle ja halaa mun puolesta. <3

    Terkuin: Emilia Lieksasta

    VastaaPoista