Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kevättä kohti


Kevättä kohti vain mennään. 
Flunssaa on pidetty, mut onneksi tähän asti vielä hallitusti ja ilman pahempia ongelmia.
Jos on ollut outo talvi, niin eipä tuo kevätkään paljon siitä poikkea, kun nyt maaliskuussa jo tuntuu ihan huhtikuun lopun fiiliksiltä. Vettä sataa ja lumet, ne vähäisetkin sulaa vauhdilla.
Ulkoilemaankin on siis päästy.


Taas kerran, onnettomuutemme vuosi päivän (3.4) lähestyessä. Sitä on jälleen muistellut yhdentoista vuoden takaisia aikoja, jolloin  Marika sai vielä olla terve ja touhukas tyttö. Joitain vanhoja kuvia tupsahdellut kuin itsestään eteen iloisesta ja nauravaisesta neidistä.

Ja toki sitä miettii myös, että millainen 13 vuotias ylä-asteelainen nuori neiti sitä olisikaan jo monine omine menoineen ja harrastuksineen... Se suru siitä, mitä toinen on kaikkea menettänytkään, se vaan joskus nousee pintaan.

Kävimmekin nyt hiihtoloma viikolla ajelemassa Lieksassa ja pakostakin tuon onnetomuus paikan ohi joutui ajamaan. Marikan pikkuveli Joona halusi hyvin tarkkaan tietää tuon kohdan, missä kolari silloin aikoinaan sattui. Ja näytimmekin sitten sen kohdan hänelle. Oli hiljainen mies sen jälkeen takapenkillä ja taisipa siinä kyynelkin häneltä silmäkulmaan ilmaantua...
Siinä kohtaa sitä jotenkin ajatteli, että ei se, että Marika vammautui niin vaikeasti ja menettäen isoja isoja asioita loppu elämäkseen, se ei riittänyt. Vaan se kipeä ja suru on myös meidän jokaisen läheisen sisällä sykkyrällä...

No mutta, onnellisia siitä, et ollaan tässä ja nyt. Ja saadaan pitää toinen toisistamme huolta <3

Niin ja sen verran armeijaa käyvän siskon kuulumisia, että pääsi aliupseeri koulutukseen ja onkin nyt Rovaniemellä, Lapin ilmatorjuntarykmentissä. Sieltä sit kesällä palailee Kajaaniin, Kainuun prikaatiin.  :)


13 kommenttia:

  1. Kiitos että näytät myös kuvin kuinka hyvin hoida Marikaa <3 :') se helpottaa minun oloani luettuani tarinaanne. Voimia ja onnen hippusia toivon teille. <3

    VastaaPoista
  2. Itkin tosi paljon kun luin tätä, ja oon ite kohta 13. Marika vaikuttaa kuvien perusteella tosi iloselta ja kivalta! Tuli heti kun näin ekan kuvan sellanen olo, että haluisin ehdottomasti olla Marikan kaveri, tekisin mitä vaan, että Marikalla olisi parempi olla. Voi kumpa voisin vaihtaa Marikan kanssa paikkoja, edes hetkeksi, että Marika saisi kokea 13 vuotiaan elämää, ja muutenkin Marika on kestänyt tota jo liian kauan! :) Luethan Marikalle tämän kommentin, ja kerrot että häneltä löytyy yksi todella suuri välittäjä ja osanottaja täältä Lahdesta päin! <3 Voimii teille! <3 STAY STRONG MARIKA, EVERYTHING WILL BE OKAY IN THE END, IF IT'S NOT OKAY, IT'S NOT THE END! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua <3 Tietenkin luen viestisi Marikalle! Varmasti Marika olisi onnellinen ystävyydestäsi! Ja hän on onnellinen jo lähettämästäsi viestistä!! Iso kiitos jo siitä sinulle!

      Poista
  3. Pystyykö Marika puhumaan? Voimia teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika ei pysty puhumaan. Marika vastaa silmänräpäyksellä ja eleillään ja ilmeillään. Marika on hyvin iloinen ja aurinkoinen tyttö, silloin kun mikään sairaus ei häntä kohtuuttomasti rasita.

      Poista
  4. Onko Marika sama Marika? Vai muuttuiko hän vammautumisen myötä miten? Onko esim jäänyt johonkin ikätasolle? Juuri jossittelin jos ei olisi nukahtanut, jos lapsi olisikin ollut auton toisella puolella, jos olisitte myöhemmin lähteny tai ei ollenkaan... Millainen Marika olisi nyt? Ei tuollaista kenenkään pitäisi joutua kokemaan. Voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
  5. Jotenkin itselleni on tullut se tunne vuosien myötä, että siellä sisällä, sielussa on kyllä se ihan sama tyttö! Marikan silmät on ne sielun peili. Hänen katseestaan ja silmistään on tullut hyvin vahva kommunikoinnin väline, joista voi tulkita hyvin hyvin paljon. Iloa, surua, pelkoa, huumoria jne.

    Marikahan oli hyvin aurinkoinen ja sosiaalinen pikkutyttö ennen onnettomuuttamme. Kolarin jälkeen meni n puolitoista vuotta kunnes pikku hiljaa tuli ensimmäinen itku, sitten hymy. Silloin aukesi ihan uusi maailma kommunikoida hänen kanssa. Pikku hiljaa sitten tuettiin silmänräpäyksellä hakemaan kyllä ja ei vastauksia. Ja se rupesi toimimaan!!

    Ja se hänessä ollut leikkimielisyys on myös jäljellä. Nauraa vitseille ja hauskoille jutuille, joskus ihan katketakseen :)
    Se ettei Marikalla ole sanoja, niin silti moni asia on selvinnyt ihan yksinkertaisin merkein.

    Hän pitää edelleen kissoista. Ja meillä onkin vielä hänen itsensä valitsema, kesällä 2002 tullut kissa, joka siis täyttää tulevana kesänä 12 vuotta. Sit on yksi adoptio kisu joka on jo 15 v. Ja nyt nämä nuorimmat kissat Kaapo 2v ja Väinö 1v. Ihania persoonia kaikki :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Olen lukenut blogisi, ja koska olette kissaihmisiä, haluamme ilahduttaa Marikaa ja kissojanne! Laitan sinulle sähköpostia osoitteesta aCat & liCat :) -nipa

    VastaaPoista
  7. Marika ja Äiti,

    on pääsiäinen ja monet juhlivat perhepiireissä isosti ja näyttävästi ja juhlaan "kuuluvalla tavallla". On kaikkea, ihan kaikkea, taloudellista mammonaa, nuoruutta, kauneutta, tyyliä, terveyttä , ihan lottovoiton verran. Sinä Marikan äiti olet onnellinen, kun tyttäresi reagoi silmillään. Olet kiitollinen ja iloinen, että Sinulla on tyttäresi. Äiti: sellaisen tien olet käynyt ettei sille ole vertaa. Ei sitten minkäänlaista vastinetta, ei mikään maailman asia eikä tapahtuma ole suurempi KUIN SINÄ.Rakas tyttäresi sai maailman huonoimman onnen, mutta suurimman rakkauden! Olen aivan järkyttynyt, kuinka viisaasti ja katkeroitumatta jaksat kertoa elämästänne. Tällä kaikella täytyy olla jokin suurempi tarkoitus. Tyttäresi tervehtyy!!!! t. Itsekin elämän kourasta saanut

    VastaaPoista
  8. Luin blogiasi ja itkin.. Kuinka raastavaa voi ollakkaan tuollainen kokemus, voimia teille!
    t. 15-vuotias tyttö Rovaniemeltä. :)

    VastaaPoista
  9. Marika ja Äiti. Sellaisen polun olette elämässä kyntäneet, ettei tuohon pysty kukaan ei sitten yhtään kukaan. Kuinka Sinä 'äitinä jaksat aina vaan? tyttäresi Marika sai sellaisen epäonnen kantamoisen, että ei edes lotossa ole yhtä suurta todennäköisyyttä! Mutta sinä äitini jaksat ja jaksat, ja Marika hymyilee kuvissa kuin enkeli tai prinsessa. Mikä on kaiken tarkoitus? Siihen meistä kukaan ei pysty sanomaan yhtään mitään. Rakkauden ja voiman ja halauksin teitä molempia ja koko perhettä iltarukouksessa muistan. t. pike (itsekin elämän tuulimyllyissä pyöritelty)

    VastaaPoista
  10. Olisiko Marika kuollut jos häneltä ei olisi osaa aivoistako? poistettu? Voiko tuosta kuntoutua vuosien saatossa että pystyisi edes itse istumaan? Meinasi kyynel tulla silmäkulmaan. Sekin oli niin pienestä kiinni, muutaman sentin taaksenpäin osunut, olisi osunu perään, ei oveen. Asiat voisi olla toisin. *huoh*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä olisi varmaan niin käynyt, että olisimme silloin menettäneet Marikan...
      Tokkopa vain enää siinä määrin kuntoutuisi, että istumaan kykenisi...
      Kyllä ei monesta sekunnista kiinni, niin ei olisi osunut ollenkaan. Arvaa, olenko monesti tuotakin pohtinut. Alkuaikoina paljonkin.

      Poista