Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

Kun kaikki muuttui, 3.4.2003



Marika vammautui vakavasti 3.4.2003 ollessaan tapahtumien aikaan 2v 5kk vanha. Tuolloin puheliaan ja suht sujuva sanaisen ja eloisan pikkutytön elämä muuttui silmän räpäyksessä! Palatessamme Lieksasta kotiin Joensuuhun päin, vanha mies nukahti rattiin, ajautui kaistallemme ja väistö yrityksestä huolimatta törmäsi vielä automme oikeaan taka-osaan kohtalokkain seurauksin. Marika sai voimakkaan iskun oikealle ohimoonsa. Pelastushelikopteri Ilmarin kyydillä Marika toimitettiin pikimiten Kuopioon KYS:iin, jossa teho-osasto tarkkailussa ollessaan, neljäntenä päivänä aivopaineiden noustessa hallitsemattomaksi, päädyttiin osittaiseen kudospoistoon hengen pelastamiseksi.


Marika menetti vaikean aivovamman myötä puhe- ja liikuntakykynsä. Pian puhkesi myös epilepsia ja ruokailukin onnistui vain vatsanpeitteiden läpi asennetun letkun avulla (myöhemmin ns. peg-nepparin kautta). Marika oli Kuopiossa hoidossa 1 kk, jonka jälkeen hänet siirrettiin Joensuuhun PKSSK os. E3:lle, jossa oli vielä puolitoista kuukautta hoidettavana, kotiutuen 13.6.2003.

Syksyllä 3.9.03 Marikalle asetettiin shuntti KYS:ssä, aivonestekiertohäiriön vuoksi. Ja 5.12.03 jälleen KYS:ssä  Marika sai omat aikaisemmin poistetut (7.4.03) kalloluun palat takaisin paikoilleen. Siitä seurasi 5 vk sairaalassa olo jakso ja epilepsian herkistyminen. Kevät -04 oli raskasta aikaa ja tasapainon hakua...
 Myöhemmin on todettu mm. keväällä -04 reflustauti ja kesällä -05 äkillisen jalan kipeytymisen syyksi selvisi murtuma. Ja luutiheysmittauksessa ilmenikin kehittyvä osteoporoosi.
Epilepsia on vaivannut ajoittain pahempana ja on ollut nyt reilun viiden vuoden ajan onneksi rauhallisempi. Nykyisellään Marikalla menee kaksi estolääkettä epilepsiaan, yksi lääkkeistä piti purkaa ripeällä tahdilla elokuussa -07 sen aiheuttaessa haimatulehdusta.
Vasen lonkka operoitiin tammikuussa -08 sijoiltaan menon vuoksi.
Selän skolioosi operoitiin Turussa TYKS:ssä maaliskuussa 2011. Leikkaus sinänsä onnistui hyvin, mutta skolioosin seurauksena kasaan painunut oikean puoleinen keuhko ja sen toipuminen aiheutti hengityksen puolen ongelmia ja keuhkokuumeen, josta toipuminen pitkitti hengityskone hoitoa 3 viikkoon. Ja trakeostomia jouduttiin myös tekemään tilaneteen helpottamiseksi. Kotiin päin PKSSK:hon Marika siirrettiin lääkärin ja hoitajan saattaessa häntä ambulanssilla kahden ja puolen viikon TYKS:ssä olon jälkeen. Kaikkiaan tilanne vaati kuukauden sairaalassa olojakson.

22.4.2012 veimme Marikan sairaalaan pahoinvoinnin ja maha kipujen vuoksi. Illalla verikokeiden vastausten tultua, selvisikin, että Marikalla on haimatulehdus. Siitä alkoi pitkä ja voisiko jo sanoa tuskallinen 2 ja puoli kuukautta kestävä sairaalajakso. Kuopiossa KYS:ssäkin Marikaa hoidettiin reilu viikko. Itselle tuo pätkä oli kuin paluu kolari vuoden tunnelmiin. Yhtä ahdistava ja sama osasto kuin silloinkin... Mutta ahdistus jatkui kyllä sitten siirtymisen jälkeen myös koti kaupunkiin. Marika nukutettiin tuon sairaala jakson aikana kaikkiaan 5 kertaa. Kaksi niistä oli tähystys toimenpidettä ja jälkimmäisen jälkeen vointi olikin sitten häilyvä tovin matkaa...Lasten teholla Marika oli 3 viikkoa hoidettavana.
Marraskuussa 2014 oli ns. rutiini toimenpide, munuaiskivien poisto KYS:ssä. Alkuun näyttikin, että kaikki sujui ok. Mutta jo toimenpidettä seuraavana päivänä ihmettelin pissan vähäisyyttä ja toisaalta sitä, ettei tippapullot vaju sille kuuluvaan tahtiin! Marikan vointi kävi heikkenemään ja ns. marmori iho ja tajunnan taso kävi tokkuraiseksi ym. ym. Lopulta verenpaineiden laskiessa jo kriittiselle tasolle Marika siirrettiin tehohoitoon. Hän oli tajuttomana 6 vrk tai ei ainakaan hoitohenkilökunnan herätettävissä. Munuainen lakkasi toimimasta ja sen ympärille kertyi märkä pesäke. Hoito erinlaisine ahdistavine vaiheineen kesti kaikkiaan 6 viikkoa. Kaupan päällisenä sairastimme molemmat, niin tyttö kuin äitikin noro-viruksen aiheuttaman mahataudin.
Et eipä ole riittänyt pelkkä vammautuminen kolarissa. Vaan lieve ilmiö toistaa on seurannut vuosi toisensa jälkeen. joskus jopa tuntuen siltä, kun yhtä hoidetaan niin toista aiheutetaan. Kun lopultahan kävi selväksi, että nämä munuaiskivet olikin kalkkia jota on syöty muistaakseni vuodesta 2005 suht suurellakin annoksella osteoporoosiin.

 Nytten Marika on 16 vuotta (synt. 9.11.2000) ja saa olla onneksi kotona! Mikä tosin ei ole ollut aina itsestäänselvyys, vaan on vaatinut aika ajoin vanhemmiltani voimavaroja ja tietoa pykälästä jos toisestakin moneen otteeseen tässä kuluneiden vuosien varrella. Viranomainen ei aina ole ollutkaan se etuni valvoja, vaan se joka on mitannut vammaani rahassa! (Sitä heidän matikkaansa en ymmärräkään!!) Marikan tasoisen lapsen hoito laitoksessa maksaisi tälle yhteiskunnalle n. 22 754 euroa/kk (734 euroa/vrk). Oma palkkioni omaishoitajana vuodessa, ei ole puoltakaan tuosta yhden kuukauden laitoshoito hinnasta!! 
Pitää vain toivoa, että itsellä riittää voimia ja lujaa tahtoa pitää lapsen puolia ja välissä niitä omiaankin.


Lehtileike Karjalaisesta 4.4.2003 

"Pikkutyttö loukkaantui vakavasti kolarissa" 

Kaksivuotias tyttö loukkaantui vakavasti kahden henkilöauton nokkakolarissa Lieksan Rauhalassa torstaina iltapäivällä.
Onnettomuus sattui Joensuuntiellä noin klo 16.20. Lieksaan matkalla ollut henkilöauto ajautui yllättäen vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmäsi Lieksan keskustasta tulossa olleen auton kylkeen. Joensuuhun matkalla olleen auton kuljettaja yritti väistää autoa ja teki lukkojarrutuksen, mutta väärälle kaistalle ajautunut auto osui sen takaoveen.
Takapenkillä turvaistuimessa istunut tyttö loukkaantui vakavasti, kun ovi työntyi törmäyksen voimasta sisään ja osui hänen päähänsä. Autoa kuljettanut lapsen isä ei loukkaantunut onnettomuudessa ja etupenkillä istunut äiti selvisi pintanaarmuilla. Tyttö ja hänen vanhempansa ovat Joensuulaisia.
Loukkaantunut lapsi kuljetettiin pelastushelikopteri Ilmarilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Sairaalasta kerrottiin illalla, että hänen tilansa oli edelleen kriittinen.
Väärälle kaistalle ajautunutta autoa ohjasi lieksalainen eläkeläinen, joka kertoi nukahtaneensa rattiin ajettuaan yksin pitkän matkan.

40 kommenttia:

  1. Vieläkin nousee iho kananlihalle kun lukee tätä juttua ! Paljon olette tekin kokeneet ja monta juttua on yhdessä jaettu ;)

    VastaaPoista
  2. Todellakin elämä voi muuttua silmänräpäyksessä, monen ihmisen osalta. Tuon hetken jälkeenkään ei teiltä ole vaikeuksia ja haasteita puuttunut, ja surullinen olo tulee byrokratian ym. aiheuttamista turhista vaikeuksista. Tsemppiä ja voimia tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  3. Voimia teidän perheelle. Kävin pikaisesti vilkaisemassa blogiasi ja palaan vielä uudestaan. Itselläni on 5 vuotias poika ja meidän elämämme muuttui myös pysyvästi vuosi sitten saatuamme pojallemme vammauttavan ja kuolemaan johtavan sairausdiagnoosin Duchennen lihasdystrofia. Se oli todellinen shokki. Elämä on jatkuvaa vuoristorataa erilaisten tunteiden ja sairaalakäyntien ja tulevaisuuden pelkojen kanssa. Mukavia hetkiä teille kaikesta huolimatta jatkoon tyttärenne kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voimia teidän perheelle. Meidän 12-vuotias Miikka-poika sai ALS-diagnoosin noin kuukausi sitten. En tiedä oikein olenko vielä shokissa vai mitä taistelutahtoa / kieltämistä tämä on. Jotenkin tuntuu, että diagnoosi ei ole oikea. Pojalla vasemmassa olkavarressa punkinpureman näköinen pahkura ilmaantui noin 1.5 vuotta sitten ja nyt vuoden ajan kunto laskenut hiljalleen siihen pisteeseen, että pyörätuolissa istuu, pään kannatteluvaikeuksia, nielemisongelmia jne. Tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan.

      Poista
  4. Voimia teidän perheelle. Tapahtumia lukiessani tuntui kuin lukisin omaa elämääni. Minun tyttöni Sanna vammatui vaikeasti 14v ( 1997 ) lääkärin tekemän virheen takia. Nielurisaleikkaus, sydän pysähtyi, hapen puute aivoissa. Ei puhu, ei liiku, täysin autettava, vaipoissa, epilepsia tuli sen myötä. Lääkitystä haettu sopivaksi monta kertaa ja päivittäisiä epilepsia kohtauksia edelleen. Syönti opeteltu uudelleen. Mutta osin ravinto myös " mahaletkun " kautta. Sanna on nyt 31v nuori nainen, hoitotiimi hoitaa häntä ympärivuorokauden, minä äiti ja Sannan mummu siinä mukana. Koska Sanna ei pysty kommunikoimaan on se Sannan hymy jonka saan häneltä tulessani hänen luo, Se auttaa jaksamaan taas eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle ja Sannalle myöskin kaikkea hyvää <3
      Oman lapsen hoitajana varmaan ymmärretään monia asioita toinen toistemme elämästä. Vertaisena sitä monesti puolesta sanasta jo tietää mitä toinen tarkoittaa.
      Hymy, sillä on suuuuri merkitys kun sen lapselta saa :)
      Voimia ja jaksamista toivon sinullekin <3

      Poista
  5. Oi miten pysäytti tämä teksti. Itselläni on juurikin 2,5 vuotias tyttö enkä pysty edes kuvittelemaan mitä olette joutuneet käymään läpi näiden vuosien aikana. Yksi silmänräpäys ja koko maailma muuttuu, niin uskomatonta ja käsittämätöntä. Kaikkea hyvää teille ja Marikalle jatkoon!

    VastaaPoista
  6. Itku tuli, kun tämän luin. Ikinä sitä ei tiedä mitä sattuu ja millaiseksi elämä muuttuu. Kovasti voimia koko perheelle.

    VastaaPoista
  7. Koimme juuri muutama viikko takaperin tilanteen, jossa auto ajautui vastaavalla tavalla maantiellä eteemme. Onnea oli rutkasti matkassa, että keli oli hyvä ja kuiva kerkesin pientareen kautta tilanteen väistämään. Vasta parin päivän päästä tajusin, miten pienen pienistä hetkistä elämä voi olla kiinni. Haluan toivottaa pienen lapsen isänä huiman paljon jaksamista ja voimaa koko perheelle ja erityisesti pienelle potilaalle. Vaikka tekstistänne saa vain miljoonasosan siitä, minkälaisen taistelun ja murheen keskellä olette, on mahtavaa huomata kuinka taistelutahto saa esiin myös iloisia ja elämänmyönteisiä asioita. Tästä pitäisi kaikkia ihmisten ottaa mallia ja arvostaa pieniäkin asioita ja valittaa vähemmän turhista asioista.

    VastaaPoista
  8. Voimia teidän perheelle, kyyneleet nousevat silmiin blogiasi lukiessa. Olen itse 3 lapsen äiti ja kovin monenlaista on meillekin vuosien varrella sattunut, mutta ei mitään näin pysähdyttävää. Ajatukseni ovat myös teissä muissa perheissä, joissa on kohdattu samanlaista. Te (me) äidit olemme sitkeitä ja lastemme puolesta kaikkemme antavia, kaiken kestäviä ja mukautuvia. Kaikesta huolimatta jaksamme nähdä kaiken sen pienen iloa tuovan elämässä vaikeuksienkin keskellä. Läpi kyynelten. Sydämeni pohjasta kaikkea hyvää ja voimia taistoon teille.

    VastaaPoista
  9. Paljon voimia teille!
    Niin raskasta luettavaa, mutta miten raskasta se on teille ollut koko tämän ajan.
    Olen itse haudannut lapsemme kohta 20 vuotta sitten ja eilen hän olisi täyttänyt 30 v. Tiedän miten raskasta tuo kaikki on, sain , sanon sain kokea sitä vain vajaat 10 kk, kun tyttäremme halvaantui leikkauksen seurauksena ja noin 10 kk:n kuluttua siitä, hän lähti taivaan kotiin.
    Aurinkoista pääsiäistä kaikesta huolimatta <3
    -päivi-

    VastaaPoista
  10. <3 Kaksivuotiaan touhukkaan tytön äitinä luin tätä itku silmässä niin kuin muutkin. Ihania ajatuksia teille, voi jospa olisi olemassa se nappi jolla tapahtuneen saisitapahtumattomaksi. Työmatkalla ajaessani minulle tuli ihan yhtäkkiä mieleen miten kamalaa olisi jos joutuisi kolariin. Tuli aivan pelko etten enää pääsekään kotiin lasteni luo. Ja nyt tässä ruokatunnilla satuin lukemaan teidän tarinaanne, ihan kylmät väreet kulkevat.

    Toivotaan pääsiäiseenne mukavia hetkiä <3

    VastaaPoista
  11. Itsekin 2-vuotiaan tyttären äitinä pelkään aina liikenteessä kun lapsi on mukana. Ikinä ei tiedä kuka nukahtaa rattiin tai kuka ajelee juovuksissa tai muista päihdyttävistä aineista sekaisin,
    Olen huomannut että liian usein liikenteessä on vanhoja ihmisiä, joiden ajokyky on selvästi heikentynyt, ajavat alinoupeutta ja heiluvat kaistan reunalta toiselle. Eikö lääkäreillä ole vastuu ettei kuka tahansa enää saa ajella? En ole eläkeläisiä vastaan, olen vastaan sitä että liian huonokuntoisille annetaan ajokortti ja että toistuvasti juovuksissa ajaneille annetaan enää autoa alle. Minun on ollut vaikea pitää suuni kiinni kun tuttavaperheessä on vanhus, joka on osin dementoitunut mutta käy aina tutulla lääkärillä uusimassa ajokorttinsa. Eihän papparainen ilman autoa selviä!?! Joku sitten maksaa joko hengellään tai terveydellään tällaiset. Että näin.

    VastaaPoista
  12. Voi miten vihaiseksi tulin tästä onnettomuudesta luettuani. Ja teidän muiden tätä kommentoineiden tragedioista. Ei näitä pitäisi, ei saisi tapahtua. Pienen lehtiartikkelin lukeminen järkyttävine uutisineen ei oikeastaan kerro mitään, mitä sitten, sen jälkeen... Millaiseksi elämä muovautuu ja miten vanhemmat ja muut perheenjäsenet ja läheiset tilanteen jaksavat ja ottavat ja sen johdosta muuttuvat. Päivä ja pienen pieni hetki kerrallaan, esirukoukset ja vertaistuki, niiden tiedän kantavan, omasta erilaisesta kokemuksestani johtuen.

    Oma kuopukseni, tyttäreni alkoi oireilla 10-vuotiaana ja sai 11-vuotislahjaksi diagnoosin vakava lapsuusiän masennus. Hän, älyllä ja kauneudella siunattu lapsi, lakkasi käymästä koulua, lakkasi syömästä ja itseinho sekä itsetuhoisuus alkoivat olla osa päivittäistä elämäämme. Anoreksiakin puhkesi murrosiässä muutaman vuoden päästä. Lukuisia sairaalajaksoja, sairaalakouluja, kotilomia, paljon raivokohtauksia mm. su-iltaisin/ma-aamuisin sairaalaan "palautettaessa", arki oli hyvin raskasta ja erilaista, varsinkin kun oma "tukiverkko" lapsuuden sukukin vilisi päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Ja varsinkin, kun itse olin samaan aikaan sairastunut uudelleen toistuvaan keskivaikeaan masennukseen (työuupumusta lähinnä kai). Tästä kaikesta on nyt kahdeksan vuotta. Koulusta hän sairaudesta ja lukuisista poissaoloista huolimatta selvisi hyvin, päättötodistuksen 9,1:n keskiarvolla, saaden tsemppistipendin. Hän asui silloin jo Hgissä perhekodissa (14-vuotiaasta) ja peruskoulun jälkeen kuvaan tulivat mukaan kaverit ja päihteet Hgin keskustassa. Ensimmäinen syksy perhekodissa oli mennyt itsemurhayrityksiin, kolmesti hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan vatsahuuhteluun tms.

    Nyt hän on 18-vuotias, yrittää asua omassa ihanassa pikkukodissaan pikku koiran kanssa. Aina siinä onnistumatta. Tarvitsee kovasti tukea. Nojaa nyt enemmän minuun kuin perhekotiaikana. Kunnianhimo on kaatunut perfektionismiin, hän olisi nyt ylioppilas, jos olisi saanut olla terve. Sen sijaan hänellä on kolmena keväänä neljässä eri oppilaitoksessa keskeytyneet opinnot energian puutteeseen, paniikkihäiriöihin jne. Hän käy nyt hissukseen iltalukiota. Ihmissuhteissa hän on oikea paskamagneetti ja tullut ikävästi hyväksikäytetyksi. Huoli hänestä on jokapäiväinen. Olemme yhdessä laittaneet hänen kotiaan viihtyisäksi ja sitä se on, mutta viihtyy paremmin minun luonani, jos en minä ole siellä käymässä. Hän on minun rakas erityislapseni elämänsä loppuun asti ja pidän iloisena ihmeenä, että hän on hengissä. Välillä kävi ajatus mielessä, että olisiko parempi, jos hän onnistuisi yrityksissään kuolla, loppuisi jatkuva pelko ja tuska, että oma pieni tyttäreni haluaa kuolla :'(

    Psyykkisissä sairauksissa ihmisestä ei välttämättä näy, että hän on sairas. Olen verrannut hänelle sairauttaan johonkin fyysiseen sairauteen (esim. syöpään), jotta hän ymmärtäisi, että on ok, ettei jaksa kaikkea sitä mitä terveet jaksavat. Hän niin haluaisi opiskella vaikka lääkäriksi. Äly riittäisi, mutta ei voimat. Jokapäiväinen ahdistus syö voimia lääkkeistä huolimatta. Nyt näyttää siltä, ettei hän tule pystymään tekemään töitä. Kirjoitin hänelle hiljattain seuraavanlaisen viestin, jonka jälkeen hän teki päätöksen hakea "vain" merkonomilinjalle inva-koulutuskeskukseen.

    "Sä oot niin älykäs et lukio ja yliopisto olis sulle piece of cake, mutkun joudut taistelee perfektionismii, ahdistusta ja paniikkihäiriöö vastaan, väsähdät ennenku lukuvuos on ohi. MUTTA sä löydät kyllä paikkas! <3 Alota matalalta ja nosta rimaa, jos voimia riittää ja kaipaat lisähaastetta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinne sinunkin elämääsi ja tyttärellesi myös kaikkea mahdollista hyvää <3
      Sanaton on olo minullakin...

      Poista
    2. Ninnu: Onko lapsesi tutkittu esim. Aspergerin osalta? Tytöilllä nimittäin usein tällaiset kuvaamasi oireet. Hoidetaan seurauksia, ei alkuperää.
      T. Asperger+adhd-tytön äiti

      Poista
    3. Kiitos Kirsi-Marjut! <3

      Asperger+adhd-tytön äiti: kuopustani on tutkittu todella paljon näiden kahdeksan vuoden ajan alkaen Lastenlinnasta v. 2007 ja tällä hetkellä diagnoosi on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka sitä ei mielellään näin nuorille anneta. Haluatko kertoa tarkemmin?

      Voimia ja pieniä ilon ja onnenhetkiä teidän molempien äitien, tyttärien ja perheiden elämään!

      Poista
  13. Surullista luettavaa... :( järkyttävää miten elämä voi muuttua hetkessä noin. Voimia ja jaksamista teille!

    VastaaPoista
  14. Tämmöiset ovat hyvin pysäyttäviä elämässä ja monesti näyttävät samalla mikä elämässä on tärkeintä! Sydäntä lämmittävää oli katsoa suloisen Marika tytön päivästä dvd, jossa kuvastu hyvin se lämpöinen suhtautuminen ja hoiva mitä hän kotonaan saa! Tytön katse, onnellinen! <3 voimia paljon ja enkeleitä Marikan elämään!

    VastaaPoista
  15. Todella paljon voimia sinne...

    VastaaPoista
  16. Tarinanne koskettaa valtavasti, kun itsellä juuri 2,5-vuotias suloinen tyttö. Olkaamme kaikki kiitollisia jokaisesta päivästä. Voimia leijonaemolle ja pikku leijonatytölle!

    VastaaPoista
  17. Kamalaa ite oon 14 ja voin vaan kuvitella mitä ootte joutunu käumään läpi:( Elämä voi muuttua silmän räpäyksessä ja jokainen päivä voi olla viimeinen siks pitää nauttia elämöstä ja elää hetkessä .Mut voimia sinne:)

    VastaaPoista
  18. Lämmin kiitos teille tännekin jättämiinne viesteihin!!
    Jokainen rohkaiseva sana auttaa taas arjessa eteenpäin. Toivottavasti piipahdatte kerran jos toisenkin blogissani. Ihan joka päivä ei tule kuulumisia kertoiltua, mut säännöllisen epäsäännöllisesti kyllä. Jokainen "voima" lähetys otetaan kiitollisena vastaan <3

    VastaaPoista
  19. Liikuttuneena luin perheenne tarinaa, se kosketti sydänjuuria myöten <3 Paljon voimia teille ja jaksamista jokaiseen päivään. Elämä on arvaamatonta ja tuolla liikenteessä joutuu alttiiksi vaaroille ihan joka kerta, kun on liikenteessä. Vaikka itse ajaisi kuinka liikennensääntöjen mukaan, siellä on paljon muita liikkujia.
    Olin itse reilu kaksi viikkoa sitten autokolarissa. Olin matkalla töihin ja pysähdyin onnettomuuspaikalle palomiesten ohjeiden mukaisesti. Valitettavasti seuraava auto, joka tuli takaani ei huomannut poliisin ja palomiesten pysähtymismerkkejä ja ajoi täysillä autoni perään. Satutin selkäni ja rintakehäni ja jouduin ambulanssilla sairaalaan. Selkäni vaurioitui ja toipuminen tulee olemaan pitkä...
    Terveisiä tyttärellesi ja koko perheelle <3

    VastaaPoista
  20. Kyyneleethän tätä lukiessa nousevat silmiin, niin koskettava ja pysäyttävä Marikan tarina on. Aivan uskomattoman sitkeä ja voimakas olet ollut, kun olet halunnut ja jaksanut hoitaa lapsesi kotona ja taistellut byrokratiaa vastaan. Kaiken kokemanne jälkeen te ansaitsisitte helpomman jatkon, toivottavasti se vielä koittaa kaikkien vaikeuksien jälkeen. Ja tämä blogisi on erittäin tärkeä, toivottavasti se saa ihmiset pysähtymään ja tajuamaan, miten suuri vastuu meillä autoilijoilla on muista ihmisistä. Väsyneenä ei saisi lähteä ajamaan ja jos pitkän matkan ajaminen alkaa väsyttää, pitäisi pitää niitä taukoja, ettei tuhoaisi kenenkään elämää. Itse ainakin tajusin oman vastuuni entistä selkeämmin. Paljon olen pitkiä matkoja ajanut ja joutunut pitämään taukoa kerran jos toisenkin matkan aikana, kun on alkanut ajaminen väsyttää. Nyt Marikasta luettuani olen iloinen, että olen tajunnut ne pitää, vaikka matka onkin sitten kestänyt huomattavasti kauemmin.

    Toivon teille valoisampaa jatkoa ja kaikkea hyvää, voimaa ja jaksamista. Kunpa te saisitte edes pienen ihmeen Marikan toipumiseen ja terveysongelmat helpottaisivat.

    Lämpimin terveisin,
    eräs erityislapsen äiti

    VastaaPoista
  21. On niin koskettavaa luettavaa ja Marikan kohtalo tuntuu julmalta, kun terveestä lapsesta yhtäkkiä vammautuu pahoin. Toki ihana kuulla että Marikan elämässä on paljon hyvääkin. Silti tuntuu hirvittältä lukea noista terveysongelmista. Kiitos äidille ja Marikalle, että jaatte tarinanne kanssamme, se varmasti opettaa meitä kaikkia monin tavoin. Kaikkea hyvää koko sydämestä toivotan perheellenne ja etenkin suloiselle Marikalle. T; 3 lapsen äiti

    VastaaPoista
  22. Lämmin halaus Marikalle *a great hug*. Hoidin lähihoitajan toimessa henk. koht. avustajana 3kk 9-vuotiasta hukkumisen uhria ja raskasta oli mutta äärimmäisen antoisaa. <3 Selkäni tosin antoi ensimmäiset tunnottomuusoireet jalkaani tuolloin, joten jouduin lopettamaan työsuhteen oman terveyteni takia. Sairastan fibromyalgiaa ja olin hypermobiliteettisyndrooman takia 10 vuotta leikkauskierteessä 15-25 vuotiaana vasemman polveni kanssa. Päivittäin kärsin kivuista eikä niihin tule koskaan tottumaan. Voimia teillekin, pienet positiiviset asiat arjessa ovat varmasti elämän suola.

    VastaaPoista
  23. Taivaan isän siunausta ja varjelusta teidän elämäänne.. Pyydän Herralta teille lohtua ja voimia... Pyrin muistamaan rukouksissa teitä tästä lähin,,, Kristukselle Jeesukselle mikään ei ole mahotonta...<3 <3

    VastaaPoista
  24. Pysäyttävää luettavaa. En edes osaa kuvitella kuinka olet äitinä saanut pelätä lapsesi puolesta! Itselläni on pieni keskostyttö, jota myös pkssk os E3:lla hoidettiin aikansa. Elämä on niin epäreilua välillä, lapsille ei koskaan soisi mitään tämmöistä! Voimia!

    VastaaPoista
  25. Voimia, rakkautta ja enkeleitä elämäänne jatkossakin <3

    VastaaPoista
  26. Kiitos Kirsi Marjut että olet jakanut tyttäresi ja perheesi kokemuksen julkisesti. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kuntoutumista ja lähinnä eri vammaisryhmiä. Joskus opiskelijan on vaikea ymmärtää mistä on kyse... kuka tahansa meistä saattaa joutua kokemaan onnettomuuden jota ei kenenkään kohdalle toivoisi. Miten kohtelemme, miten kohtaamme, mitä ajattelemme, miten kosketamme... Kohtaamme ihmisen jota kohtelemme arvokkaasti tasa-arvoisena ihmisenä. Lähihoitajan tehtävänä on mahdollistaa normalisaatio, etsiä palveluita ja kohdata eettisesti asiakas. Tämä Marikan päivä dokumentti on avannut upeita keskusteluja ja pohdintoja joita opiskelijat ovat todella jääneet pohtimaan. Viime kurssillä eräs opiskelija kysyi, mitä mahtaa Marikalle kuulua tänäpäiävän? Kerroin etten tiedä mutta voisin ottaa selvää. Seuraavana viikonloppuna olikin juttu Marikasta lehdessä ja saimme tietää mitä kuuluu :)
    Aurinkoisia päiviä toivotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan! Ja lämmin kiitos viestistäsi! :)

      Silloin tällöin on eri hoitoalan opiskelijoilta tullut viestiä, et ovat jossain päin suomea olevassa oppilaitoksessa katsoneet Marikan päivä dvd:n ja sitten löytäneet blogini. Ja halunneet jättää viestiä. Ihan mukava kun sitten itse hakeneet lisätietoa, Marika ja hänen kohtalonsa jäänyt mieleen.
      Kyllä, sillä on iso merkitys miten hoidettavan ihmisen kohtaa! Kaikki kohtaamisessa, kosketus, äänensävy, kiireettömyys ja kunnioitus, ne on hurjan tärkeitä. Ja varsinkin silloin, kun ite on heikoimmillaan, kipeä ja sairas ne kaikki korostuu.

      Hieno juttu, että dvd on teillä siellä opetuskäytössä ja että se herättää keskustelua !
      Teille sinne opiskeluniloa :)

      Poista
  27. Tosi Paljon jaksamisia Marikalle ja teille myös :) Toivon, että enkelit ovat kanssanne suojelemassa teidän perhettänne ja marikaa erityisesti. - Minna :)

    VastaaPoista
  28. voimia teille tuli melkein itku kun luin miten ikävästi marikalle kävi

    VastaaPoista
  29. Kuulin Jorma-serkkuni Erjalta blogistasi tänään. Pysäyttävä tarina. Paljon voimia teidän perheelle. Olette ajatuksissamme.

    VastaaPoista
  30. kun luen tätä ikävää tapausta ja kuuntelen samalla neljän ruusun luotsivene biisiä niin on hyvin lähellä että menee itkun puolelle :(

    VastaaPoista
  31. Mitä teille kuuluu nyt ? Marika on söpö kuinka monta vuotta hän on 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viestistä. Marika on jo 22 vuotias nuori nainen. No, koronahan on tuonut omat lisä haasteensa tähän eloon. Entistäkin varovaisemman ja vähä ulkopuolisia kontakteja olevan elämän. Nyt elokuussa -22 oltiin sairaalassa, olikin lähes 3 vuotta väliä. Sitten 2018-2019 kun tuntui et vähän väliä ainakin päivystyksessä käytiin. Silloin epilepsian tuodessa haasteita ihan urakalla. Mut päivä kerrallaan mennä porskutellaan. Välillä ollen siedettävämpää ja välillä haasteiden kanssa painiessa. Keväällä tuleekin jo 20 vuotta siitä kun tämä elämä mullistui.

      Poista
  32. Hei. Ihana kuulla teistä ❤️ aikoinaan kirjoittelin sulle usein. Meillä Julia tyttö joka myös s 2000. Muistatko? Jarin kautta teidät löysin❤️❤️t. Mari ja Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki minä teidät muistan! Vuodet ovat vaan vierineet niin vauhdilla, että tytötkin on jo nuoria naisia. Kiva että kirjoitit. Vähempi nyt tätä blogia tullut päiviteltyä, kun on Facebook ja Instagram mitä käyttää. Sieltä löytää minun nimellä :)

      Poista