Syksyn tuntua

 



Marikan kontrolli käynnit takana ja kuntoutuskokouskin takana päin. Vielä palvelusuunnitelma palaveri jahka saadaan aika kaikille sopimaan samaan aikaan. Sitten paperipinoa menenään vakuutusyhtiöön. Terapia jatkot sit ratkennee loppu vuodesta.

Eilen olikin kaupungilla Joen Yö. Sinne ei nyt luonnollisestikaan menty, mut vietimme täällä kotona kynttilöiden valossa ja tunnelmassa iltaa. Ja kyllähän tuo illasta jo yhdeksän jälkeen oli kivan näköistä, kun kynttilät tuikkivat lyhdyissään.




Syksy onkin ihan ihanaa aikaa vaikka illat pimeneekin. Kynttilöillä saa mukavaa lämpöä ja tunnelmaa iltojen iloksi. Ja kunhan pääsee ilmojen viilentyessä lämmittämään uunia ja takkaa. Ei kun villasukat jalkaan ja nautitaan. :)

Niin, omalla kohdallani teinkin ratkaisun ja otin äitini tyttönimen käyttöön. Päätös tuli 21.8 postissa, että nimi on myönnetty. Ei ihan niin yleinen nimi näillä kulmilla nyt olekaan, kuin aviosta saamani nimi oli. Mut ihan hyvä olo asian myötä ja perheellekin kun passas, niin nytpä voin kantaa äitini puolen suvun muistoa :)

Et tälläistä tällä kertaa maan ja taivaan välillä. Pihamme vaahterakin jo punastelee kauniisti!

Neuleita ja kissoja

Neuleet on sit kaivettu taas esiin. Edellisen kevään viimeiset sukat valmiina ja uutta olen kerenny aloittamaan reilun puolen verran tekemään. Mut siitäpä se taas jatkuu. Tarkkasilmäiset ja oikeet neulojat älkää suurennelko kuvia. Sillä tuskin on kantapää ihan oikeaoppinen, mut sitäkin suuremmalla tunteella tehty! Ja tunnetta on tosiaan mukana, sillä AINA kun elämä on kokeillut voimia, niin silloin mulla puikot heiluu. Mut ei siis välttämättä edellytä sitä, että elämä olisi kovaa, et sukkia tulisi, mut varsinkin silloin niitä tulee, kun mieli on koetuksella.

 

Ja perheemme kisamiehet pääsee taas tänne edustamaan omalla persoonallaan. Niistä itse asiassa voisi tehdä ihan oman blogin, niin persoonia ne ovat, mut kulkekoon nyt tässä kaiken muun seassa, aina aika ajoin niistäkin sitten kuuluu. Terapeutteja kun ovat jokainen. Mistähän lie moinen, et meille jotenkin siunautuu omanlaisiaan persoonia. Alakuvassa keväällä eläinten vihreimmille niityille siirtynyt Nessu (oik.puoleinen), joka oli varmasti jo filosofi kissan puvussa. Ja sit tämä Väinö "Väne" (vas.puoleinen), joka on just tuollainen silmäniskijä tyyppi oikeestikin ! Kaapo ragdoll kissa yläkuvassa oik.alhaalla. niin lutuinen tyyppi, et toista ei ole. Ja valkoinen Kissa nimeltään kissa, bodaaja ja oman arvonsa tietävä herra 14v.

Nytpä lähden käymään kaupungilla ja viemään uuden hakemuksen erääseen jutskaan. Siitäpä sitten myöhemmin, kunhan asia ratkeaa. ;)

 

Marikan sairaalan kontrolliin vielä viikko. Omallalaillaan jännittää... Mut sit taas toisaalta, jospa se sit taas siitä. On vain onnellinen kun kotona pärjätään ja on pärjätty, siitä olen kiitollinen ollut. Ihana pikkuneiti mulla on joka tapauksessa ja hänen vuokseen ja puolestaan tekeepi näin äiti ihmisenä aika paljon. Välillä itsekin ihmetellen omia voima varojaan.

 

Mut ihanaa päivää kaikille tasapuolisesti ja syksyn ihania vipoja sinne sun tänne :)

 

 

Vesisadetta

Tänään onkin satanut sanan varsinaisessa merkityksessä. Tosin äsken kävin koiran kans lenkillä, kun Marikan hoitaja tuli töihin. Niin eipä se sade niin pahalta tuntunut, kun en onneks sokerista kuitenkaan ole ;) Tuli vain jotenkin syksyfiilis. Ehkä siihen osaltaan vaikuttaa myös se että Marikan ja Joonan koulutkin on nyt alkaneet. Mut ei paha, ei ollenkaan! Nythän pääsee iltojen pimetessä taas lempi puuhaansa, eli kynttilöiden polttoon.

Eilen tuli muuten puolivuotta kuluneeksi äitini kuolemasta. Jotenkin eilen tuli erityisesti mietittyä taas sitä viimeistä iltaa hänen rinnallaan. Sitä, miten ihminen ensin on ja sitten ei olekaan. Se viimeinen hengen veto on omanlaisensa ja hiljainen ulos puhallus sen jälkeen, sitten ei mitään.... Noh, tästä voisi kirjoittaa taas tovin tekstiä. Mutta kun se menettämisen pelko on ollut läsnä turhan monta kertaa, niin sitä on pienessä mielessään aika ajoin käynyt analysoimaan.
Jos ei muuta ole oppinut, niin ainakin nauttimaan jokaisesta päivästä juuri sellaisena kuin se kulloinkin annetaan. Myös ne sateiset ja röppöiset kelit on omallalailla kauniita ja voimauttavia.
Marika tyttönen tänään touhuilee hoitajansa kanssa ja minä lähden sisareni kanssa tyhjentämään vanhempieni asuntoa viimeisistä tavaroista. Omanlaisensa surutyö lapsuudenkodista luopuminenkin näköjään aiheuttaa. Taas se lopullisuus siinä. Mut on onneksi albumi tolkulla valokuvia ja omassa mielessä ja sielun sopukoissa muistot <3

Uutta blogia pukkaa...

Josko sitä kokeilisi toisenlaista blogi pohjaa. Mut menee varmaankin taas opetellessa tovin aikaa. No, mut hiljaa hyvä tulee. :)

 

Kaikenlaisaia ajatuksia ja mietteitä jos kirjoittelisi. Siitä, mitä on ollut ja koettu ja koetaan.

 

Millaista on kun saa ensin terveen lapsen, odotetun sellaisen ja sitten yhtä äkkiä, silmänräpäys ja kaikki muuttuu ja lopullisesti. Kun ensin terve ja eloisa lapsi vammautuu vakavasti ja lopullisesti. Mitä kaikkea hän on joutunut läpi käymään. Kipua ja pelkoa. Uusia sairauksia vuosien kuluessa. Ja koetat siinä vain uskoa johonkin tarkoitukseen...

 

Oma rakas tyttäreni Marika Mette Marjut, syntyi 9.11.2000

 

 

 

 

Hän kasvoi ja kehittyi normaalisti ja oli puhelias ja touhukas pikkuneiti aina 3. huhtikuuta 2003 asti.