Tänään onkin satanut sanan varsinaisessa merkityksessä. Tosin äsken kävin koiran kans lenkillä, kun Marikan hoitaja tuli töihin. Niin eipä se sade niin pahalta tuntunut, kun en onneks sokerista kuitenkaan ole ;) Tuli vain jotenkin syksyfiilis. Ehkä siihen osaltaan vaikuttaa myös se että Marikan ja Joonan koulutkin on nyt alkaneet. Mut ei paha, ei ollenkaan! Nythän pääsee iltojen pimetessä taas lempi puuhaansa, eli kynttilöiden polttoon.
Eilen tuli muuten puolivuotta kuluneeksi äitini kuolemasta. Jotenkin eilen tuli erityisesti mietittyä taas sitä viimeistä iltaa hänen rinnallaan. Sitä, miten ihminen ensin on ja sitten ei olekaan. Se viimeinen hengen veto on omanlaisensa ja hiljainen ulos puhallus sen jälkeen, sitten ei mitään.... Noh, tästä voisi kirjoittaa taas tovin tekstiä. Mutta kun se menettämisen pelko on ollut läsnä turhan monta kertaa, niin sitä on pienessä mielessään aika ajoin käynyt analysoimaan.
Jos ei muuta ole oppinut, niin ainakin nauttimaan jokaisesta päivästä juuri sellaisena kuin se kulloinkin annetaan. Myös ne sateiset ja röppöiset kelit on omallalailla kauniita ja voimauttavia.
Marika tyttönen tänään touhuilee hoitajansa kanssa ja minä lähden sisareni kanssa tyhjentämään vanhempieni asuntoa viimeisistä tavaroista. Omanlaisensa surutyö lapsuudenkodista luopuminenkin näköjään aiheuttaa. Taas se lopullisuus siinä. Mut on onneksi albumi tolkulla valokuvia ja omassa mielessä ja sielun sopukoissa muistot <3
Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !
Sadetunnelmia tosiaan tänään. Onneksi on ne kynttilät, jaettu suru ja siskonkin olemassaolo - yhteinen on tuo äitinne menetys, yhteisiä muistoja paljon.
VastaaPoistaOikeassa olet tuossa, että nautitaan kulloisestakin päivästä sellaisena kuin se tulee. Ja joskus muuten sade ja röppöinen keli on ihan synkassa oman mielialan kanssa.
Lämpöä syksyn tunnelmiin, villasukkia ja vilttiin kääriytymistä! Ja koululaisillenne tsemppiä!
T, Krisse blogista http://www.tallessamaailma.blogspot.fi
Onneksi on ne muistot :)
VastaaPoista