Flunssaa... :(

Nyt se sitten tuli meillekin, syksyn eka flunssa. Joonalla alkoi viikonloppuna ja Marikalla alkoi oireilla eilen illalla ja yö olikin jo sitten haastetta täynnä. Sanalla sanoen ahdistaa!

 

Tälläisinä hetkinä sitä miettii ja ihmettelee kaikenlaista. Ja yöllä yksin valvoessa, kaikki tuntuu monin kerroin kauheammilta ja ahdistavimmilta. Jos jotain hyvää koettaa kokemuksistaan etsiä, niin sen, että on nähnyt tehohoidossa, miten limaa poistetaan kun ihminen ei itse jaksa yskiä. Se taito on ollut kultaakin arvokkaammassa käytössä. Toivottavasti tästäkin selvittäis kotikonstein, ei voi kuin ristiä jälleen kerran (ties monennenko) kätensä kyynärpäitä myöten ristiin.

 

Siellä ruudun takana...Sielläkin saa muistaa, iltarukouksen jos toisenkin muodossa Marika neitosen puolesta. Kiitos jo etukäteen <3

Omaishoitajan vapailla

 

 Viikonloppuna oli omaishoitajan vapaani. Marika jäi perjantai aamuna reippaana avustajansa kanssa kotiin, kun aamulla lähdettiin ajamaan Tampereelle. Seuraavaksi yöksi tuli sitten oma hoitajansa ja päivä vuorot teki sitten vielä kolmas.

Monesti aina omatunto soimaa, kun lähtee ja jättää Marikan kotiin. Mutta itsekin kaipaa välillä vapaata ilman sitä hoidon vastuuta, niin se vain on. Irti ottoa siitä arjen rutiineista ja rytmistä tiettyine toimineen. Marika tosin on tehnyt sen helpoksi sinäänsä. Sillä hän kyllä antaa ymmärtää, et mene sinä äiti vain välillä, niin jaksat taas sitten touhuta minun kanssani!! Lempeä hymy ja hyväksyvä silmänräpäys.  <3

 

No, tällä reissulla tosiaan matkamme suuntasi Tampereelle ja lauantai päivälle sattuikin mitä hienoin tilaisuus, lähinnä Joonan intohimo. Juna kyytiä oikein höyryveturilla!! Tampere-Nokia väli puksuteltiin ihan edes taas ihan oikean höyryveturin kyydissä ja ihka vanhoissa vaunuissa. Hieno oli kokemus!!

 

 

Hotelli huoneen ikkunasta olikin hulppeat näkymät, kun huoneemme oli 17. kerroksessa. Ja sää suosi vielä lähes kesäisellä lämmöllään. Auringon laskettua illasta tosin sai vetää takkia jo kummasti päälleen. Ulkona käytiin illasta sitten syömässä ja nautittiin vain kiireisten ihmisten vauhdikkaista askelista, kun itse kukin vilisti ties mihin kiireisin askelin pitkin Hämeenkatua. Itse vain istuskellen ja nauttien.

 

Ja kotiin oli taas kiva palata. Aurinkoinen ja hyvän tuulinen tytön tyllerö Marika oli meitä vastassa. Tosin ikävä oli varmaan molemmin puoleinen, vaikka sen pari vuorokautta poikessa vain oltiinkin.

 

 

 

Ja olihan nuo kissa ystävätkin vanhemman tyttären hoidossa selvinneet mukavasti. Kovasti vain tuntui näillä nuorimmilla viiksekkäillä olevan asiaa kun sisälle tultiin. Ikään kuin kuulumisiaan olisivat juoruilleet ;)

 





Pientä pohdintaa

Niin, sitä tosiaan itsekin välillä pohtii ja ajattelee, et miksi sitä tänne kirjoittelee! Mut se vertaistensa löytäminenhän se on ollut se alulle paneva voima silloin jo kun vuonna 2004 ensimmäisiä sivuja vanhimman tyttären kanssa väsättiin. Ja kylläpä sitä netin kautta on löytynyt ne vertaiset! Ja todellakin varmaan ihanimpia ihmisiä ja perheitä on löytänyt.

 

 

Oman onnettomuutemme sattuessa silloin 2003 huhtikuussa, ei ollut tietoakaan vastaavan läpi käyneistä. Tapaturmia toki sattunut, mutta lapset sittemmin kuntoutuneet onneksi ihan kivasti. Mutta kun oma lapsi ei kuntoutunutkaan, ei vuodessa, ei kahdessa, aikä vielä kymmenessäkään...

Jotenkin jopa pelotti se tieto, et jos jonkun löytäisikin, että miten on selvinnyt ja toipunut.

 

Mutta sitten jossain vaiheessa meidät sitten löytikin juuri blogin kautta perhe vuonna 2006, jolloin ensimmäisen kerran tunsi, että on todella kohdannut vertaisensa. Pystyi kertomaan Marikan vaiheita ja vähän auttamaan kurkistuksessa tulevaan, mitä voi olla tulollaan. Et kaiken aluun karmeudesta voikin selvitä. Samanlainen tapaus kuin muutoin hyvin pitkälti oli heidän lapsensa tarina. Sinne kauas teille  <3 <3, tunnistatte varmaan itsenne :)

 

Ja vuosien mittaan aina aika ajoin on tullut uusia perheitä tavalla tai toisella tutuiksi, perhekurssien ym. kautta. Ja moni on jäänytkin naamakirjassa tai vastaavissa kulkemaan rinnalla, pitkistä maantieteellistä välimatkoista huolimatta.

 

Toki kuluneet vuodet on aika ajoin vetäneet maton jalkojen alta ja muistuttaneet elämän hairaudesta. Turussa keväällä 2011 tehty skolioosileikkaus yhtenä raja pyykkinä ja viime kesäinen haimatulehdus... Ahdistavuudessaan niitä onnettomuus vuoden tasoisia sairaala reissuja. Jolloin ihmisestä revitään se kaikkein herkin rikki, sydän johon sattuu, se henkinen taakka jo rupeaa tuntumaan fyysisinä oireina. Silloin joutuu käymään sellaista prässiä läpi, että ihmetellä välillä pitää, että ylipäänsä tolpillaan niistä on selvinnyt!!

 

Niin, siinäpä pientä pohdiskelua ja ajatusta siitä miksi täällä kirjoittelen.

Ja ihan siis kiva olisi, jos pienesti aina jotain omaa pohdintaasikin vaikka tänne jättäisit. Oletpa sitten samanlaista kokenut tai muuten asia sinua koskettanut.

 

 

 



Sadepäivän viettoa

Tänään sellainen typillinen päivä, kun ei kehtaa mitään. Avustaja palasi lomaltaan töihin, niin ompa vetämätön olo. Tehtävien siirto hallittuihin käsiin ja itse voi huokaista ja olla vain. Ja siihen vesisadetta katto peltiä rummuttamassa, niin siinäpä ainekset velttoilulle. Mut ehkäpä sitä omaishoitajakin saa välistä ottaa rennosti!! Ei kun kumpparit ja sadetakki päälle ja koiran kanssa metsään. Vanhimman tyttären keittämät kahvit ja piirakan tuoksu kotona palatessa, siinäpä mukavat eväät sade päivälle.

 

Muutamat puhelut ja apuväline ihmisen käynti kotona kattoo muutostyö tarpeen, onko todellinen vaiko vain äidin kuvitelmaa. Mut oli todellinen, ei käynyt siis turhaan.

 

Mietintää, millaisetkohan ihmiset lukevat toisten blogeja!!? Sellaiset joita et tunne vaiko tunnen, siinäpä vasta kysymys.

Ja jos lukisi, niin miksi lukisi juuri tätä?

Jätäpä piruuttasi vaikka anonyyminä viesti, ihan mielenkiinnosta.

 

Meiltä Marikan kanssa joka tapauksessa, terveiset Sinulle :)