Niin, sitä tosiaan itsekin välillä pohtii ja ajattelee, et miksi sitä tänne kirjoittelee! Mut se vertaistensa löytäminenhän se on ollut se alulle paneva voima silloin jo kun vuonna 2004 ensimmäisiä sivuja vanhimman tyttären kanssa väsättiin. Ja kylläpä sitä netin kautta on löytynyt ne vertaiset! Ja todellakin varmaan ihanimpia ihmisiä ja perheitä on löytänyt.
Oman onnettomuutemme sattuessa silloin 2003 huhtikuussa, ei ollut tietoakaan vastaavan läpi käyneistä. Tapaturmia toki sattunut, mutta lapset sittemmin kuntoutuneet onneksi ihan kivasti. Mutta kun oma lapsi ei kuntoutunutkaan, ei vuodessa, ei kahdessa, aikä vielä kymmenessäkään...
Jotenkin jopa pelotti se tieto, et jos jonkun löytäisikin, että miten on selvinnyt ja toipunut.
Mutta sitten jossain vaiheessa meidät sitten löytikin juuri blogin kautta perhe vuonna 2006, jolloin ensimmäisen kerran tunsi, että on todella kohdannut vertaisensa. Pystyi kertomaan Marikan vaiheita ja vähän auttamaan kurkistuksessa tulevaan, mitä voi olla tulollaan. Et kaiken aluun karmeudesta voikin selvitä. Samanlainen tapaus kuin muutoin hyvin pitkälti oli heidän lapsensa tarina. Sinne kauas teille <3 <3, tunnistatte varmaan itsenne :)
Ja vuosien mittaan aina aika ajoin on tullut uusia perheitä tavalla tai toisella tutuiksi, perhekurssien ym. kautta. Ja moni on jäänytkin naamakirjassa tai vastaavissa kulkemaan rinnalla, pitkistä maantieteellistä välimatkoista huolimatta.
Toki kuluneet vuodet on aika ajoin vetäneet maton jalkojen alta ja muistuttaneet elämän hairaudesta. Turussa keväällä 2011 tehty skolioosileikkaus yhtenä raja pyykkinä ja viime kesäinen haimatulehdus... Ahdistavuudessaan niitä onnettomuus vuoden tasoisia sairaala reissuja. Jolloin ihmisestä revitään se kaikkein herkin rikki, sydän johon sattuu, se henkinen taakka jo rupeaa tuntumaan fyysisinä oireina. Silloin joutuu käymään sellaista prässiä läpi, että ihmetellä välillä pitää, että ylipäänsä tolpillaan niistä on selvinnyt!!
Niin, siinäpä pientä pohdiskelua ja ajatusta siitä miksi täällä kirjoittelen.
Ja ihan siis kiva olisi, jos pienesti aina jotain omaa pohdintaasikin vaikka tänne jättäisit. Oletpa sitten samanlaista kokenut tai muuten asia sinua koskettanut.
Minä nyt en osaa mitään sanoa :/ Tarinanne tiedän ja sinut tunnen...no nyt jo voi sanoa, että kymmenien vuosien ajalta.
VastaaPoistaPaljon oletta ajatuksissani ja iltarukoukseen liitän.
Silloin, kun onnettomuus tapahtui, pyysin monet kerrat rukousapua ja sitä tuli monilta tahoilta. Kiitos heille siitä.
Jaksamistasi monesti pohdiskelen ja suorastaan ihmettelen.
<3
Kiitos Jantta <3 Todellakin voi jo sanoa, et kymmeniä vuosia!! Huh huh, silloin oltiin nuoria ja nättejä, kun hoitajan ammattia opiskeltiin. Mut eipä teoria opettanut sitä, mitä elämä ja käytäntö on opettanut!! Ihana kun olet jaksanut rinnallani kulkea pitkästä välimatkasta huolimatta ja murhemme iltarukouksiin liittää, sitä on nääs todellakin aika ajoin tarvittu!! Kiitos ystävyydestäsi <3
VastaaPoistaVuosia olen jo Marikan elämää seurannut vanhassa blogissa. Olen äiti kahdelle lapselle. Oman pojan äkillinen ja vakava sairaus vuonna 2010 minut tänne johdatti. Poikani sairasti ehec-bakteerin vakavan muodon. Enkeleitä oli mukana, hän topui halvantumisesta ja erttäin rajuista aivo-oireista. Munaisten vajaatoimintakin on kääntnyt voiton puolelle. Kiitollinen saa olla paljosta.
VastaaPoistaTeille toivon voimia arkeenne! Pysyköön flunssat ym. isommat ja pienemmät pöpöt/vastoinkäymiset pois elämästänne:)
-kirsikka
Kiitos viestistäsi. Ja ihana kuulla, että siellä olette selvinneet vakavista tilanteista ja että poikasi on toipunut <3
PoistaIloa ja kaikkea hyvää teille sinne :)
Hei Kirsi
VastaaPoistaTäällä teidän elämää viikottain seuraillaan Lauran kanssa.Meillehän tuli talvella jo 21 vuotta onnettomuudesta ja elämä kulkee omalla painollaan. Mitään merkittävää ei vuoden 2006 keuhkopaiseen jälkeen ole tapahtunut. Elämä vain on niin kiireistä, että aina tuntuu olevan ilta tai viikonloppu, vaikka juuri oli maanantai ja aamu.Hyvää syksyn jatkoa teille ja voimia arkeen.
Hei Maija!!
PoistaOli silloin muutama vuosi sitten kiva tavata siellä teillä käydessäni ja kuulla ja tulla kuulluksi, eli sitä vertaistahan sitä kaipaa ja niistä kohtaamisista saa paljon. Harmi vain, että nämä välimatkat on mitä on. Mutta siksipä tämä netti onkin vallan verraton kapistus :)
Lauralle Marikalta lämpöisiä terveisiä ja minulta kans teille koko perheelle. Olette usein ajatuksissa!! <3
Olen käynyt jo aika pitkään bloggissasi, mutten ole kommenttia jättänyt.
VastaaPoistaToivon sinne paljon voimia edelleen, jokaiseen päivään. Koskettava blogi ja tärkeä viesti siitä, miten tosiaan silmänräpäys voi muuttaa kaiken. Aurinkoisia syyskuun päiviä, antakoon syksyn alkava loisto sitä sisäistä valoa myöskin. Ja pysyköön flunssa ja muut pöpöt poissa.
Minna
Kiitos, että nyt rohkaistuit kommentoimaan!! :)
PoistaJoskus tuntuu, että tosiaan omaa päiväkirjaansa täälä kirjoittelisi, kun toisaalta toivoisi vähän vaikka keskusteluakin asioista syntyvän. Se taas voisi hyödyntää muita jotka painivat vastaavien huolien ja murheiden kanssa.
Joten rohkeasti vain, vaikka pienestikin omia ajatuksiaan heittelee kehiin ja eri mieltäkin saa olla ;) Itse sinänsä vain niitä omia kokemuksiaan voi kertoilla ja sitä mitä tunne viidakkoa se kulloinkin saa aikaan.
Sinulle Minna myös kaikkea kaunista syksyisiin päiviisi :)
Meidän onni oli kun löysin teidät silloin 2006 netin kautta.
VastaaPoistaTällä kuulla tuleekin 7 vuotta onnettomuudesta. Paljolta ollaan säästytty sun ja Marikan ansiosta. Suuri kiitos siitä :)
Maikki
Kiitos Maikki <3
PoistaNiin se vain menee et ne tietyt päivämäärät vain tuppaa jäämään tuonne mielen kiintolevylle. Meikäläiselläkin suht onneton numeropää, mut kylläpä sitä tietyt päivämäärät voi luetella lähes kellon tarkkuudella mitä milloinkin on tapahtunut... Siellä ne muistissa on ja varmaan pysyvät.
Kyllähän sitä on perheinä sellainen myllerrys läpi käyty, et siinä kyseenalaistaa sanonnan ; "jokaisella annetaan vain sen verran, mitä jaksaa kantaa". Kolme kertaako me on livenä toisemme perheinä nähty ja silti puolesta sanasta ja katseesta varmaan voidaan toisistamme tietää, mitä kulloinkin läpi käymme.
Kyllä se oli se viime kesäinen teidän visiitti täällä Marikaa sairaalassa kun kävitte kattoo, niin monet kerrat tuli itku kun sitä teidän nauhottamaa levyä kuunneltiin Marikan kans. Siitä sai kyllä voimaa enempi kun sanat riittää kertomaan!!! Liikutuksen kyyneleet lienee yks voimauttava juttu, ainakin omalla kohdalla. Ja minähän kun osaan itkeä surusta, ilosta ja naurustakin, hanat aukeaa kyllä niin herkästi, että moni hämmentyy niiden edessä. No, mut liekö se yks syy, et suht terve järkisiä vielä ollaan ;)
Mut teille sinne kans ISO HALI koko poppoolle <3 <3
Kyllä on Marikan tarina kovasti koskettanut ja heti sen kuultuani minulle tuli tunne, että jotain pientä on tehtävä tuota tyttöä ilahduttaakseni :) ja toivon että pienillä jutuilla olemme saaneet Marikalle muutaman hymyn lisää <3 ja kyllä hän ja sinä äitinä olette paljon mielessä, niin minulla henk.koht kuin suurella postcrossareiden ja tilkkuilijoiden joukolla! Isot halit sinne Marikalle ja aurinkoisia syyspäiviä!
VastaaPoistaNiimpä MarLi, ja hyvin olette onnistuneet ilahduttamankin. Korttikansio on pullollaan mitä ihanampia kortteja ja seinällä komeilevat korttitelinessä aina viimeisimmät.
PoistaJa se tilkkupeitto, sehän on päivittäisessä käytössä, neitosta lämmittämässä :)
Joten sydän lämpöiset terveiset täältä meiltä Marikan kanssa teille tilkkuilijoille, kuin postcrossareillekin <3 <3 <3