Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sateen ropinaa...

Kevät tekee vauhdilla tuloaan. Sade ropisee peltikattoon ja antaa rauhallisen tasaisen sinfoniansa. Päivä toisensa jälkeen huomaa miten pihalta lumet hupenevat paljastaen kivet ja kannot. Ja toivottavasti viime syksynä Marikan kanssa istuttamat uudet kukkasipulit jossain vaiheessa näyttäytyvät väriloistossaan. Se jää nähtäväksi. Kohta pääsee taas koiran kanssa tarpomaan ihan tuonne metsään ja voimautumaan siellä luonnon äänistä, tuoksuista ja rauhasta.

Ensi viikoloppuna olen itse lähdössä ensimmäisen kerran 12-vuoden aikana omaishoitajille tarkoitettuun virkistys viikolopun viettoon. Saas nähdä onko miten iso porukka ja kuinka monta meitä siellä sitten on. Toivottavasti olisi joku muukin lastaan hoitava omaishoitaja tuossa porukassa!
Tiedossa tulleen ohjelman mukaan on ulkoilua, sisäjumppaa ja allasjumppaa. Eli jäykistyneet hartiat ja muutkin lihakset saanee kyytiä ;) Saa nähdä miten kipeänä sitä sit tämän "irtioton" jälkeen lihakset onkaan. No, hyvää se tekee ja avoimin mielin vain.

Marikan infektio kierre näyttäisi antaneen periksi, ainakin tässä kohtaa. Ja siitä pitää taas olla kiitollinen. Sen verran jo pöpöt nosti pelkokerrointa, et sydän tykytykset oli taas omaa luokkaansa ja yöunet sieltä tänne päin. Nythän se sit huomenissa loppuu tämä toipilasaika tästä munuaistilanteesta. Mut päivä kerrallaan, niin kuin tähänkin asti on menty jo 12 vuotta. 

Niin ja äänestämässäkin olen jo käynyt, heti ensimmäisenä mahdollisena enakkopäivänä. Toivottavasti pääsisi se jota äänestin, niin tiedä vaikka meidänkin jotka omaisiamme hoidetaan 24/7 antaen lähes ilmaisen panoksen tälle yhteiskunnalle (jos nyt huimaa omaishoidontukea ei lasketa), niin meidänkin panoksemme huomioitaisiin. Kohtuullistettaisiin palkkiot tehtyyn työmäärään ja hoidon vaativuuteen, sekä saataisiin joskus sitä ansaitsemaamme vapaatakin siitä työstä, joka sitoo päivin ja öin. Toivossa on hyvä elää, josko joskus asiat paranisi.

Mut sitten onkin aika taas voimautua seuraavien tekstien muodossa...


"Tehtäväsi ei ole tuomita.

Tehtäväsi ei ole selvittää ansaitseeko joku jotakin.

Tehtäväsi on nostaa kaatuneet, tukea särkyneitä ja hoivata heitä...



* * * * * *



"Miksi suljemme silmämme, 
kun suutelemme,
 itkemme,
 rukoilemme
 ja unelmoimme?
Koska kaikkein kauneimpia asioita ei voi silmillä nähdä,
ne pitää tuntea sydämellä!"

5 kommenttia:

  1. Siellä sinä nyt oleilet ja nautiskelet. Toivottavasti saat rentoutua vailla huolia ja pitää kerrankin itsestäsi huolta! Vähän kateellisena tätä kirjoitan, pakko myöntää, kun itse on taas tullut hakattua päätä seinään. Tällä kertaa koulun kanssa. Yhden kun taputtaa niin jo seuraava odottelee nurkan takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä tiedän tuon tunteen!! Luulet asioiden edes hetken sujuvan, niin eikö joku asia tai tapaus muuta sen turvallisuuden tunteen hallitsemattomaan kaaokseen. Ihmiset ja systeemi mikä ympärillä hyrrää on usein sen epävakauden aiheuttaja. Niin uskomatonta kuin se onkin!

      Mut olipa kiva tavata ihan livenä ja haastella noin pintaa raapaisten tätä lastemme eloa. Tarinaa ja kokemuksi olisi riittänyt vaihdettavaksi vaikka kuin, mut jääpä sit seuraavaan kertaan. :)

      Poista
  2. Ihanaa kevättä koko perheelle :) Suvi

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti lomanen oli virkistävä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, viikonloppu oli kyllä tarpeeseen ja sä tavata muita omaishoitajia, jotka joutuvat myös omissa elämissään välillä haastellisten tilanteiden pyöritykseen tämän järjestelmän kanssa. On se vain kumma. Yksikö meistä taisi sanoa, että hänelle suorastaan tarjotaan palveluja ja huolehditaan hänen jaksamisestaan. Ei ole tarvinnut hänen kerjätä ja vaatia itse mitään! Et hyvä jos jossain näinkin. Mut suurin osa meistä on kokenut asioiden sujumisen haasteellisena.

      Mut ihania ihmisiä tapasin. Oli heti meno päivänä hieronta. Kuntosalia ja allasjumppaa ohjelmassa. Ja se et sai yöt nukkua ilman herätyksiä, ruokailla valmiissa ruokapöydässä ja välillä olla vaan. Niin ihanaa ja voimia antava viikonloppu oli! Ja onneksi nyt näin myös viikonlopun mittaisena. Kun viikko (ma-pe) ei minulta onnistuisikaan.

      Poista