Sateen ropinaa ja tassujen vilinää

Sitäpä se on ollut, tämä mennyt heinäkuu. Sadetta jota tuntuu riittäneen jokaiselle päivälle. Mutta tärkeintä taas kerran, että kotona on saatu olla. Välillä tosin mielessä pyörii, mitä sinne Marikan munuaisille kuuluu. Mutta eipä se auta kuin olla ja odotella, jos jotakin ilmaantuu. Kun ei kontrollejakaan ole minnekään.

 

Haasteita tuonut ja tuo tämä nykyinen omien vapaitteni aikainen hoitojärjestely. Ei ole mutkatonta ei ja kun vielä aisoissa ihminen joka tykkää pistää pakkaa sekaisin. Mutta vastuunsahan se kantaa jos virheitä tekevät. Tästä voisi taas kertoa pitemmänkin tarinan, mut katsotaan miten syksyinen palaveri menee, et avaanko sitten sanaisen arkkuni täällä julkisesti. Nääs ihan mielivaltaista touhua välillä tämä viranomaisten kanssa asioista sopiminen. Olen luullut, et kun jotakin sovitaan, niin se pidetään, mutta ei, näillä on omat sääntönsä. Olen vain aina ymmärtänyt väärin....

 

No joo, jotain mukavaakin. Perheemme lisääntyi uudella kissamiehellä. Ja onkin niiiiiin suloinen pakkaus, että suurimmat verenpaineet saa jo sitä rutistelemalla laskemaan. Kalle on pojan nimi ja rotu ragdoll, sininen tabby colorpoint. Ikää tällä hetkellä 18 viikkoa. 

 

 

 

 Kotona on pällistelty nyt kesästä sellaiset vajaat neljä viikkoa, kahdessa pätkässä. Avustajan lomien ajan. Loma reissuja oli just se tasan kaksi ja 2 vrk per loma. Et voimauduppa siinä sitten syksyä ja tulevaa talvea odotellen. Katotaan kauanko nuppi kestää vai onko sittenkin selkä joka ekana sanoo sopimuksensa irti.

 

 

 

Mut miepä olen onneks syksy immeisiä ja odotan pimeneviä iltoja ja nautin uhallakin siitä, et tänään on täysikuu ;)

 

 

 

Kuulumisia :)

Tämä "blogeilu" on jäänyt vähemmälle. Syystä tai toisesta. Ehkä ajankin puutteesta. Ja suht monesti yksin puhelunkin vuoksi. Ihania kuvia neitokaisestakin olisi, mut vaatii aina läppärillä istumista. Kun voisikin näin puhelimesta kuvatkin liittää.

Kotona on onneksi pärjäilty. Johan siitä on kulunut 6 kk, kun kotiin päästiin KYS:stä. Mut kontrolleja ei oo tiedossa minnekään. Elää jollotellaan päivä kerrallaan. Sit jos ongelmia tulee, niin kai se on käännyttävä viisaampien puoleen.

Ruokamerkin vaihdon ja ruokamäärän lisääntymisen myötä on neitokainen saanut muutaman lisäkilon. Sitä on omin päin vähän vähennetty. Mut kokonaisnestemäärä pysyen samana. Munuaisten huuhtelun turvaamiseksi.

Marika onneksi näyttää kun se nauttii olostaan. Ja se onkin itselle yksi tärkeimmistä viesteistä mitä häneltä voi saada.

Iloinen ja aurinkoinen tyttö kaikkinensa. Onneksi osataan nauttia pienistä ja yksinkertaisista asioista. Eli ihan vaan kotona olosta!

Rupeaisi vain säät lämpenemään et saisi olla enemmän ulkona! Juhannushan tuo oli onneksi jo parempaan päin säitten suhteen. Saunottu on usein ja ahkeraan. Siitä onneksi nauttii niin tytär kuin äitikin!

Itsellä suunnitelmia pienimuotoisen koulutuksen myötä josko lisäisi panostaan järjestöjen parissa. Tämä kokemus joka tästä 12 vuodesta jonka prässiä on läpi käynyt, niin voipi hyvinkin hyödyttää jota kuta toista ja helpottaa näin hänen tietään. Mutta kuin ollakaan, kotikunta ei oo yhtään asian suhteen myötämielinen. Ja tyttösen hoitojärjestelyt onkin se kulmakivi!! Ihan kun omistaan taas jakaisivat! Ja tässäpä sen tiimoilta pientä painia ja ehken paperisarkaa voip riittää. Mut katsellaan kuin käy...

Marikan puolen ulko-ovessa meillä onkin kesäinen ajatus. Ilta aurinko kauniisti oven iltaisin valaisee ja kukka-amppeli antaa oman varjonsa.

Äitienpäivänä 10.5.15

"Vanhan tarun mukaan Jumala lähetti enkelinsä maan päälle 

ja pyysi tuomaan mukanaan kolme kauneinta asiaa maanpäältä.

Enkeli valitsi kauneimman kukan,

ihanimman tuoksun

ja äidinrakkauden.

Matka takaisin oli pitkä,

niimpä kukkanen kuihtui,

tuoksu haihtui,

mutta äidinrakkaus kesti 

ja sen enkeli ojensi Jumalalle kauniimpana asiana maanpäältä!"

Omaishoitajien viikonloppu 17-19.4

 

Olipas mukava ja rentouttava viikonloppu takana. Ei sitä paljon ihminen tarvitse saadakseen voimia taas arjen pyöritykseen. Vaikka alkuun olikin ainut lastaan hoitava omaishoitaja, niin tilanne onneksi korjautui seuraavan päivän keskustelu tilanteessa, kun olikin tullut pariskunta joka hoitaa myös omaa lastaan. Oli ihana heidät tavat <3

 

Mut noin niin kuin kaikkinensa, että saa käydä valmiissa syömässä. Oli hieronta hoitolaitoksen taholta tarjottuna. Kuntosalilla sai roikkua vempaimissa, välillä ihan oikeaoppisestikin, kun ohjaajakin meille oli siihen varattu. Allasjumppa oli myös mukava ja ohjattuna oikea oppisesti vieläpä tehokaskin. Sen on huomannut näin jälkikäteen, kun lihakset ilmoittelevat olemassa olostaan siellä sun täältä.

 

Ihmiset oli mukavia ja sai keskustella vapaa-aikanaan useampien kanssa ihan henkilökohtaisesti kuullen ja kertoen kokemuksia. Monesti myös miettien, että se omaishoitaja tilanne voi koskettaa meistä ketä tahansa missä elämän vaiheessa tahansa!! Voit joutua itse jonkun läheisesti hoivan tarpeeseen tai joku läheisesi voi tarvita sinun hoivaa. Joko äkillisesti onnettomuuden tai tapaturman seurauksena tai pikkuhiljaa hiipuen huomaamatta tilanteeseen, jossa huomaakin huolehtivansa jonkin läheisen asioista säännöllisesti tai vaikka olemalla hänen edunvalvojansa ja asioidenhoitaja.

 

Keskustelut oli siinä mielessä mukavia, että sai todeta, ettei se tämä yhteiskunta näy kovinkaan monen omaishoitajan elämää helpoksi tehdä. Yksi osallistujista sanoikin, että hän taitaa olla väärällä kurssilla, kun kaikki täällä vain valittaa! Hän on saanut kaiken tarvitsemansa avun ja tuen mitä voi saada ja aina viranomaisen ehdotuksesta!! Ja joustoa ja harkintaa on käytetty ja pyritty heidän tapauksessaan yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen.

 

Ja niinhän sen pitäisi kaiken järjen mukaan mennäkin, kun tuskinpa jokainen omaishoitaja tilanne samanlainen onkaan! Ja kaiken mukaan hienoissa opuksissa niin lukeekin, että ihmiset pitäisi huomioida yksilöinä ja huomioida heidän henkilökohtaiset tarpeensa. Mutta turhan monesti olen kuullut, että ei ole määrärahoja (joka ei kohdallamme ole enää selityksenä varteen otettava) kun kunta takoo rahaa vakuutusyhtiöltä.

Voi tästä voisi kirjoittaa taas vaikka kirjan, kun riittäisi aikaa... Mutta tiedäpä sitten joskus... Paljastus kirja voi joskus putkahtaa kaikesta tästä läpi käymästämme. Siitä kohtelusta mitä tälläiseen pyöritykseen joutuminen tuo tullessaan.

 

Onneksi sai purkaa tuntojaan ja Omaishoitajajärjestö tasollakin tiedetään miten ihmisiä kohdellaan. Lakineuvontaakin on kuulemma jäsenille tarjolla. 

 

Mutta viikonloppu oli ihan oma voimauttava juttu ja kuulemma syksymmällä olisi jatko osio tiedossa!! Sitä innolla odotan :)

 

  

Sateen ropinaa...

Kevät tekee vauhdilla tuloaan. Sade ropisee peltikattoon ja antaa rauhallisen tasaisen sinfoniansa. Päivä toisensa jälkeen huomaa miten pihalta lumet hupenevat paljastaen kivet ja kannot. Ja toivottavasti viime syksynä Marikan kanssa istuttamat uudet kukkasipulit jossain vaiheessa näyttäytyvät väriloistossaan. Se jää nähtäväksi. Kohta pääsee taas koiran kanssa tarpomaan ihan tuonne metsään ja voimautumaan siellä luonnon äänistä, tuoksuista ja rauhasta.

Ensi viikoloppuna olen itse lähdössä ensimmäisen kerran 12-vuoden aikana omaishoitajille tarkoitettuun virkistys viikolopun viettoon. Saas nähdä onko miten iso porukka ja kuinka monta meitä siellä sitten on. Toivottavasti olisi joku muukin lastaan hoitava omaishoitaja tuossa porukassa!

Tiedossa tulleen ohjelman mukaan on ulkoilua, sisäjumppaa ja allasjumppaa. Eli jäykistyneet hartiat ja muutkin lihakset saanee kyytiä ;) Saa nähdä miten kipeänä sitä sit tämän "irtioton" jälkeen lihakset onkaan. No, hyvää se tekee ja avoimin mielin vain.

Marikan infektio kierre näyttäisi antaneen periksi, ainakin tässä kohtaa. Ja siitä pitää taas olla kiitollinen. Sen verran jo pöpöt nosti pelkokerrointa, et sydän tykytykset oli taas omaa luokkaansa ja yöunet sieltä tänne päin. Nythän se sit huomenissa loppuu tämä toipilasaika tästä munuaistilanteesta. Mut päivä kerrallaan, niin kuin tähänkin asti on menty jo 12 vuotta. 

Niin ja äänestämässäkin olen jo käynyt, heti ensimmäisenä mahdollisena enakkopäivänä. Toivottavasti pääsisi se jota äänestin, niin tiedä vaikka meidänkin jotka omaisiamme hoidetaan 24/7 antaen lähes ilmaisen panoksen tälle yhteiskunnalle (jos nyt huimaa omaishoidontukea ei lasketa), niin meidänkin panoksemme huomioitaisiin. Kohtuullistettaisiin palkkiot tehtyyn työmäärään ja hoidon vaativuuteen, sekä saataisiin joskus sitä ansaitsemaamme vapaatakin siitä työstä, joka sitoo päivin ja öin. Toivossa on hyvä elää, josko joskus asiat paranisi.

Mut sitten onkin aika taas voimautua seuraavien tekstien muodossa...

"Tehtäväsi ei ole tuomita.

Tehtäväsi ei ole selvittää ansaitseeko joku jotakin.

Tehtäväsi on nostaa kaatuneet, tukea särkyneitä ja hoivata heitä...

* * * * * *

"Miksi suljemme silmämme, 

kun suutelemme,

 itkemme,

 rukoilemme

 ja unelmoimme?

Koska kaikkein kauneimpia asioita ei voi silmillä nähdä,

ne pitää tuntea sydämellä!"