Marikan elämää...

Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulun odotusta...

Joulu se tulla jollottaa, vaikka tuntuu, että edellinenkin oli aivan äsken. Ehkä se vain tämä aika menee sellaista vauhtia, ettei itse tahdo perässä pysyä (ikään liittyviä juttuja lienee ?).
Mut ihanaa, kun on saatu olla kotona. Marika siis pysynyt siten terveenä, ettei ole tarvinnut lähteä apua hakemaan.
 
Pikkuveli odottelee kovasti jo joulupukkia ja listoja on ilmestynyt useampiakin, muuttunein lahjatoivein :) Päivitystä aina edelliseen.
 
Isommat tyttäret päässeet opiskeluissaan mieluiseen suuntaan ja armeijan harmaatkin taitaa tulla testattua naisvoimalla ;) Se on vain hyvä, että on unelmia ja niitä kohti tehdään töitä, ken ties ne joskus tavoittaen.
 
Tänään itselläni omaishoidon vapaa, eli Marikalla ympäri vuorokautinen hoito. Lähtisikö rakkaan puolison kanssa elokuviin, vai kenties valmistaisi jotain hyvää ruokaa ja olisi vain kotona. Neule käteen ja käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle. Ensin ehken lumitöihin ja voisi pihalle lyhtyihin kynttilätkin sytyttää. Nauttia ja olla vaan. Kun tietää, et Marikakin on ammattitaitoisten ja tuttujen hoitajien hoidossa, tuossa ihan seinän takana, omassa huoneessaan. 

2 kommenttia:

  1. Oikein Lämpöistä Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta teille kaikille! Joulu on juhlista suurin ja jää varmasti varsinkin lapsen mieleen ikuisiksi ajoiksi.

    H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, sinulle myös Rauhaisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta!! :)

      Joulu on rauhoittumisen ja hiljentymisen aikaa, aikaa itselle, perheelle ja ennen kaikkea lapsille. Perinteille, joista taas saa voimia uuteen alkavaan vuoteen.

      Poista