Eipä ole tullut kirjoiteltua. Liekö se, et ei ole aikaa vai muuten vain tökkii. Itse asiassa blogia olen pitänyt jo 10 vuotta. Ja alkuperäinen syy oli löytää muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia perheitä. Ja tovihan siihen meni, kun ensimmäinen tapaturmaisesti lapsensa vammautumisen kokenut äiti laittoi sähköpostia. Lapsen vammat samaa luokkaa kuin Marikallakin. Tuo kontakti oli ja on ollut tärkeä, vaikka yhteydenpito ei jatkuvaa olekaan. Muitakin sitten löytynyt myöhemmin perhekurssien kautta.
Nyt on kontaktit luotu ja voikin sanoa, että laatu korvaa määrän. Ja onneksi meitä ei ole ihan joka oksalla ja edes liekö joka sairaanhoitopiirissäkään.
Sillä väitämpä, että on vähän eri asia kun lapsi on ensin terve ja vammautuu äkillisesti, vakavasti ja lopullisesti. Kuin, että lapsi on syntyessään vammautunut tai sairauden seurauksena taantuu iän myötä tai ei kehitykään odotetussa järjestyksessä ja ajassa. Mutta tästäkinhän saa olla erimieltä!
Mutta siis, elo heittelee. Tehden siitä välillä haasteellisempaa ja toisinaan antaa hetken hengähtää. Mut jostain syystä nyt ei nappaa ajatus, että niitä täällä kovin purkaisin. Kirjoittelen kun ja jos milloin siltä tuntuu.
Talvisen pirtsakoita pakkaspäiviä toivon ja villasukkia lupaan tehdä taas ihan riesaksi asti! ;)
Marikan elämää...
Kun tartut lapsen käteen, kosketat äidin sydäntä !
Lämpimiä ajatuksia ja rukouksia lähetin tänään kotimatkalla bussissa teidän suuntaan. :)
VastaaPoistaIhana! Kiitos <3 Se olikin varmaan just se hetki kun tuntui, et joku miettii meitä ;)
PoistaSulle myös lämpöisiä ajatuksia ja enkeleitä päiviisi <3
Ei aina tarvitsekaan jaksaa. On hyvä huokaista ja miettiä ihan omiaan. Luulenpa, että jonain päivänä saat taas virtaa jostain ja saamme kuulla kuulumisia.
VastaaPoistaMuistan kun itse ajattelin muutamia vuosia sitten, että on ollut onnea, kun on saanut terveet lapset. (suvussa on niitä sairaitakin lapsia). No, eipä mennyt kauan, kun terve nuori poikani olikin erittäin vaikeasti aivovammainen...Muistin silloin tuon aiemman ajatukseni. Ei ole itsestään selvyyksiä terveyden ja vammaisuuden saralla. Kuka tahansa voi olla huomenna toisten ihmisten hoidettavana/ avustettavana.
No, näitä asioita en nyt suolla enempää vaan toivon teidän koko perheelle hyvää jatkoa ja siunausta tuolta ylhäältä<3
Kiitos. Niinpä juuri. Kun ei voi koskaan tietää, kenen kohdalla se rysähtää. Mikään kuin ei ole niin varmaa, kuin epävarma. Ja kohtalo voi kääntää kelkkansa minä hetkenä hyvänsä.
PoistaMutta päivä kerrallaan ja jokaisesta illasta kiitollisena, kun saa lapset nukkumaan ja itsekin saa unesta kiinni ilman painajaisia, niin mikäpä se olis ollessa.
Käyn seurailemassa sinun korublogiasi <3
Kivun ja surun määrää ei voi laittaa järjestykseen niin että voisi sanoa että mikä kipu tai suru on suurempi. Jokainen on eri tilanteessa, joku voi olla esim. aivan yksin, toisella voi olla tukijoita ympärillä. Myös toinen voi murtua nopeammin, varsinkin jos itselläkin on sairauksia. Toivon Marikalle ja koko perheellenne jaksamista ja iloakin siinä samalla.
VastaaPoistaJuurikin näin. Eli ihmiset kokevat samankin surun omalla ainutlaatuisella tavallaan.
PoistaTarkoitinkin lähinnä sitä, että on eri asia onko muistoja ja elettyä elämää lapsen kanssa minkä verran takana. Onko asioita joita jää kaipaamaan, muistoja, tehtyjä asioita jne. Menetys on silloin kyllä mielestäni hieman erilainen!
Arvasinkin, että kommentti nostaa ajatuksen jos toisenkin.
"On mahdotonta sanoa, mikä on kenellekin sopivasti.
se mikä on toiselle vähän,
voikin toiselle olla liikaa.
Jaksamme eri asioita
ja eri määrän.
Voimat riippuvat niin
monesta tekijästä.
Toiselle sama asia on alku,
toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikkyy yli.
Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää,
miten paljon maljassa jo oli!!"
Hanna Ekola/Valoa ja voimaa
Kiitos, jaksamista ja iloa aina tarvitaan :) Toivon sitä myös sinulle!
Kiitos sinulle; hieno runo. Itse olen seurannut Marikan elämää kauttasi vähän aikaa, ja todella sitä voidaan verrata että menetys on erilainen. Myös eri aikoina voimat ovat joko kokonaan lopussa, tai tuntuu siltä.
PoistaVoihan syntyessäänkin vammaisen lapsen vanhemmat jäädä kaipaamaan tehtyjä juttuja lapsen kuoleman jälkeen. En ihan ymmärtänyt pointtiasi tuossa vertailussa mutta tuo voi kuulostaa tosi loukkaavalta. Kukin kokee surunsa eri tavalla.. Tsemppiä Marikalle ja perheelle!
VastaaPoistaNiin et. Mutta jokainen näköjään käsittää tavallaan. Ketään ei ole tarkoitus tosiaankaan loukata ja jokaisen suru ja menetys on varmaan ihan yhtä ainutlaatuinen. Siitä tässä ei nyt olekaan kyse.
VastaaPoistaTämän ymmärtää ken ymmärtää.
Minä en taas ymmärrä sitä, että sanot " jää kaipaamaan tehtyjä juttuja lapsen kuoleman jälkeen"
Marikahan on elossa ja ollut vammauduttunaan jo yli 11 vuotta. Ja silti jäin kaipaamaan sitä eloisaa, iloista, puhuvaa ja touhukasta pikkuneitiä. Menetin sen "terveen lapsen" tuolloin 3.4.03. Mutta korostaan!! Rakastan häntä yli kaiken niiden vammojensakin kanssa ja joskus tuntuu, kuka ties enempi juuri siksi.
Et hiuskarvan varassa, et otanko minä loukkauksena tuon vertauksen kuolleeseen lapseen!?
No mutta, kukin käsittää tavallaan.
Hei Kirsi
VastaaPoistaMinä taas ymmärrän tarkoituksesi todella hyvin.
Kun on elänyt vuosia terveen lapsen kanssa ja sitten yhdessä silmänräpäyksessä kaikki on toisin niin toki suru ja menetys on erilainen.
Vaikka meilläkin onnettomuudesta on jo yli kaksi vuosikymmentä, niin aivan yllättäen joku muisto terveen lapsen kanssa tehdyistä jutuista nousee mieleen ja aiheuttaa surun aktivoitumisen. Me asumme edelleen samassa talossa, enkä kertaakaan kitke kasvimaata etten muistaisi sitä pientä tylleröä, joka nosti taimet maasta ja kysyi touhukkaana: äiti onko tämä rikkaruoho? Myös Laura itse muistaa ja sitäkin on tuskallista katsoa kun joku esim. vanha laulu, jota yhdessä lauloimme, saa muistot pintaan.
Meiltä on jopa kadonnut ystäviä, jotka eivät kestä nähdä Lauraa vammautuneena kun muistavat sen aina äänessä ja liikkeessä olleen tyllerön.
Minäkään en vähättele kenenkään surua mutta olen kanssasi samaa mieltä että tunne on erilainen.
Itsellä vähän samanlainen olo kuin sinullakin. Väsyttää...
Voimia syksyyn ja terkkuja Marikalle.
T. Maija ja Laura
Mut näinhän se Maija menee. Et ei näitä kuvioita ymmärrä kuin ne, jotka on itse sen terveen lapsen äkillisen vammautumisen kokenut.
PoistaKyllä tää systeemi (mm. toimimaton järjestelmä ympärillä) aika ajoin vetää väsyneeksi. Mut koetetaan vain porskutella ja pitää toinen toistamme pinnalla tän kaiken tunne myräkän keskellä.
Oikeus on sitä väsymystäkin tuntea!!
Terkut kerron varmasti. Ja sinne teille kans kaikkea hyvää ja Lauralle halaus <3
Vammautuneen lapsen kanssa on se ikuinen ongelma, että pitäisi olla kiitollinen siitä, että lapsi on hengissä. Tämän asian pitäisi jotenkin salaperäisesti mitätöidä se, kuinka kovan hinnan lapsi elämästään maksoi.
VastaaPoistaKuolleen lapsen kanssa taas... Sitä ei ensinnäkään saisi surra kuin joitakin kuukausia ja jos kyse on ollut aivoja vammauttavasta tapaturmasta tai sairaudesta, alkavat "lohduttavat" kommentit olla äkkiä tasoa että eihän se olisi sellaisten vammojen kanssa ollut enää sama lapsi.
Niin tai näin, oman lapsen kohtaloa ei selvästikään saa koskaan surra, sillä keskustelukymppani aina näkee sen toisen vaihtoehdon pahempana tapauksena.
Kylläpä näin! Yleensä se keskustelu kumppani tietää paremmin mikä olisi ollut lapselle parempi vaihtoehto tai minulle äitinä.
PoistaMutta näinhän se menee, parhaat neuvot ja ratkaisut tulee yleensä niiltä joilla itsellä ei ole asiasta mitään kokemusta!
Ja se suru, sitä on kai vaikea ymmärtää. Jos ei ole itse koskaan rakastanut ketään niin, että sen menettäminen ajatuksenakin voisi murtaa sydämen ja mielen. Tehden sinusta ihmisen, jonka vammat ei näy kokein ja tutkimuksin. Joita ei voi asteittaa edes kivun ja säryn määritelmien luokassa.
Hei Kirsi-Marjut!
VastaaPoistaMinulla on yksi terve ja yksi sairaana syntynyt lapsi. En voi tietenkään täysin ymmärtää, mitä tarkoitat, mutta luulisin jotenkin aavistavani. Jos terve lapsi vammautuu yhtäkkiä pahasti, vieläpä toisen ihmisen virheen seurauksena, kyllä se herättänee todella voimakkaita tuntemuksia ja "miksi"-kysymyksiä. Ainakin itse tuossa tilanteessa kyselisin, että miksi ja kunpa...
Kun lapsi syntyy sairaana, kyllä sitä toki silloinkin kysyy, että miksi... Ja ajattelee, että kunpa... Ja joutuu hautaamaan ne tulevaisuudenodotukset ja toiveet ja kuvitelmat, jotka itsellä oli ollut lapsen ja perheen elämästä. Itselläni kirpaisee erityisesti katsellessa esikoisen kuvia niiltä ajoilta kun hän oli samanikäinen kuin sairas lapsi nyt. Miten erilaista esikoisen lapsuusaika olikaan! Miten erilaista koko perheen elämä! Voisin kuvitella, että sinullakin olisi joskus samantapaisia tuntemuksia?
Ei helppoa ole tämäkään, mutta kyllä ajattelen silti taakkasi vielä raskaammaksi kuin omani ja kovasti ihailen sinua, että olet niin hyvin jaksanut. Vaikka itseäni joskus ärsyttää, kun joku toteaa, että "mä en kyllä kestäisi". En nimittäin itsekään ajatellut kestäväni enkä kestäisi, mutta kun ei oikein vaihtoehtoja ole... Ja jos ajattelen, että lapseni vammautuisi, kestäisin varmaan sittenkin, koska rakastan lapsiani ja heidän takiaan olisi kestettävä. Kuten kestän nytkin ja jopa nautin elämästä usein. Mutta väsyä saa, itseänikin väsyttää kovasti välillä. Oli se väärin tai ei niin kyllä toivon, että kaikki kivut ja kärsimykset, kaikki paha olisi tapahtunut jonkun muun lapselle kuin omalleni, toiselle niistä minulle kaikkein rakkaimmista olennoista maan päällä.
Iloa joulunodotukseen sinulle ja perheellesi!
Marika Mette Marjutille (+ koko perheelle) terveisiä ja rukouksin muistamista täältä Porista Lissu mummolta. Ja onnen toivotuksia 14 v.
VastaaPoistaOlen siis äitini asialla, joka on usein puhunut teistä ja on pitkään rukouksin etc. muistanut teitä Taivaan Isän edessä. Ja nyt äitini toiveen toteutan vihdoin näillä terveisillä, koska hän ei omista tietokonetta.
Terveisin: Olli Hakala
http://ollihakala.blogspot.fi/
Deus Protector Noster
Kiitos terveisistä. Ja kiitos esirukouksesta tyttäreni Marikan puolesta!
PoistaNyt jos koskaan Marika tarvitseekin esirukousta. Sillä huomenna keskiviikkona hänellä on toimenpide jonka toivotaan tuovan helpotusta oikean munuaisen ärhäkkään tulehdustilaan.
Olemme Kuopiossa KYS:ssä olleet jo 2 viikkoa. Josta osan Marika tehohoidossa. Kovasti on Marikan voimia taas kokeiltu. Ja toivonkin, että moni ristisi kätensä ja pienen toiveen esittäisi Marikan puolesta.
Ehtoota. Laitoin äsken kädet ristiin ja muistin Marikaa ja teitä iltarukouksessa. Uskon että Luoja pitää Marikaa kämmenellään ja auttaa. Hän on meidän kaikkien vähävoimaisten auttaja. T: Perheenisä Hämeestä.
VastaaPoistaKiitos... <3 Tänne sairaalan omaisten majoitukseen juuri Marikan luota hiippailin. Jäi kokeneen ja empaattisen hoitajan huomaan rakas tyttöni.
PoistaMutta kävin keskustelua tuonne ylös, että kaikki huomiset toimenpiteet olisi Hänen johdatuksessaan. Ja taisimpa pyytää voimia Marikan sisaruksille ja meille vanhemmillekin.
Voimia! Olette mielessä!
VastaaPoistaKiitos... <3
PoistaMuistan teitä rukouksissani; todella paljon on koettelemuksia. Ei kukaan todellakaan voi tietää sitä mitä toinen voi kokea, ehkä sellainen jolla on ollut vastava tilanne elämässä voivat aavistaa toisen tuskan. Usein kyllä ihmiset yrittävät sanoillaan ilmaista osaanottoa, vaikka se voi mennä aivan pieleen. Ja kai pahin asia ulkopuoliselle, kaukana asuvalle on se kun haluaisi auttaa mutta ei voi tehdä mitään. Toivon teille joka päivään uutta voimaa ja uskoa huomiseen.
VastaaPoista