Neilikka tutkimus kohteena :)

Piti ihan tännekin laittaa kuvia. Kun Marika sai hiihtolomakseen opettajalta tehtävän seurata, mitä neilikalle tapahtuu, kun sen vartta halkaisee ja laittaa varren toisen puolen puhtaaseen veteen ja toisen värjättyyn veteen. Ja akraka pakra, siitähän tuli puoliksi sinertävä!!

Tätäpä sit ihmeteltiin joka aamu ja välillä päivästäkin, miten se tummui ja tummui koko ajan. :)

Sisareltani sain kuvan Marikasta, jonka hän oli ottanut viimeiseltä matkalta hänen luokseen, kun Marika oli vielä terveenä. Taisi olla elokuuta 2002, eli Marika noin 1v 9kk ikisenä. Saunan jälkeen siinä yökkäri päällä toinen, vielä tutikin yökaverina.

Nuo nauravat silmät on onneksi vieläkin olemassa, kun muuten vain on hyvä olla. Haikea olo vain aina meinaa hiipiä...Omanlaisensa ikävä ja kaipuu siihen mitä elämä voisi olla...

Kevättä kohti

Kevättä kohti vain mennään. 

Flunssaa on pidetty, mut onneksi tähän asti vielä hallitusti ja ilman pahempia ongelmia.

Jos on ollut outo talvi, niin eipä tuo kevätkään paljon siitä poikkea, kun nyt maaliskuussa jo tuntuu ihan huhtikuun lopun fiiliksiltä. Vettä sataa ja lumet, ne vähäisetkin sulaa vauhdilla.

Ulkoilemaankin on siis päästy.

Taas kerran, onnettomuutemme vuosi päivän (3.4) lähestyessä. Sitä on jälleen muistellut yhdentoista vuoden takaisia aikoja, jolloin  Marika sai vielä olla terve ja touhukas tyttö. Joitain vanhoja kuvia tupsahdellut kuin itsestään eteen iloisesta ja nauravaisesta neidistä.

Ja toki sitä miettii myös, että millainen 13 vuotias ylä-asteelainen nuori neiti sitä olisikaan jo monine omine menoineen ja harrastuksineen... Se suru siitä, mitä toinen on kaikkea menettänytkään, se vaan joskus nousee pintaan.

Kävimmekin nyt hiihtoloma viikolla ajelemassa Lieksassa ja pakostakin tuon onnetomuus paikan ohi joutui ajamaan. Marikan pikkuveli Joona halusi hyvin tarkkaan tietää tuon kohdan, missä kolari silloin aikoinaan sattui. Ja näytimmekin sitten sen kohdan hänelle. Oli hiljainen mies sen jälkeen takapenkillä ja taisipa siinä kyynelkin häneltä silmäkulmaan ilmaantua...

Siinä kohtaa sitä jotenkin ajatteli, että ei se, että Marika vammautui niin vaikeasti ja menettäen isoja isoja asioita loppu elämäkseen, se ei riittänyt. Vaan se kipeä ja suru on myös meidän jokaisen läheisen sisällä sykkyrällä...

No mutta, onnellisia siitä, et ollaan tässä ja nyt. Ja saadaan pitää toinen toisistamme huolta <3

Niin ja sen verran armeijaa käyvän siskon kuulumisia, että pääsi aliupseeri koulutukseen ja onkin nyt Rovaniemellä, Lapin ilmatorjuntarykmentissä. Sieltä sit kesällä palailee Kajaaniin, Kainuun prikaatiin.  :)

Rippikoulua ja sotilasvaloja :)

Marikalla tänään rippikoulua. Noita tuokioita hän odottaa innolla ja nauttii kaikesta kuulemastaan. Viime rippikoulu kerralla sattuikin jännästi, että niin rippipapilla kuin Marikallakin oli saman kuosin tunikat päällä, ihan sattumalta ;) Sekös oli Marikasta hauskaa ja kuvahan siitä tilanteesta piti ottaa. Ja lupa saatiin se tänne blogiinkin laittaa.

Reilu viikko sitten oltiin Marikan isosiskon sotilasvalassa Kainuun prikaatissa. Esikuntakomppaniassa siellä tyttö porskuttelee spolleissa eli sotilaspoliisissa vain mukana. Marika onkin ylpeä iso siskojen puolesta, miten sinnikkäitä neitosia he ovatkaan ja päämäärätietoisia. Tavoitellen omia unelmiaan tulevaisuuden ammateistaan. Toinen vanhemmista sisarista opiskellen sairaanhoitajan tärkeään ammattiin.

Siellä sisko jossain esikuntakomppanian rivistössä sotilasvalan jälkeen :)

Jumppaa

Eipä suostunut edelliseen kirjoitukseen lisää kuvia ottamaankaan. Niin pitää oma juttunsa sitten tästä kirjoittaa. No, nämä on näitä tietokone maailman ihmetyksiä, mitä ei onneksi tarvitse kaikkia ymmärtääkään.

Mutta se mitä halusin tähän tälle päivälle vielä päivitellä, niin kuvat siitä miten Marika nauttii keinuttelusta rullan päällä ja venytyksistä ja rentoutuksista. Kuinka iso ja tärkeä osa viikottaisia ohjelmia on fysioterapia, jota keskimäärin n 3 kertaa viikossa toteutetaan. Flunssa aikoina väristykset, taputtelut, valutukset ja täristykset on tosi tärkeä apu liman pois saamiseksi. Ja isona apunahan on se trakeostomia, jonka kautta lima on helppo avitella pois, ettei jää pakkaantumaan keuhkoihin. Trakari onkin ollut jo kohta kolme vuotta osa meidän eloa. Hetken aikaa poissa skolioosi leikkauksen jälkeisten keuhko ongelmien helpotettua. Ja kesällä 2011, n. 3 kk leikkauksesta pamahtikin sitten keuhkokuume, joka vaati trakeostomian uudelleen laittoa ja siitä asti se on sitten ollutkin. Mut hyvä niin, tärkeä vekotin on ollutkin ja kuka ties sen ansiosta kotona selvittykin pienien ja vähän isompienkin flunssien kanssa.  

Voisiko iloisempaa ilmettä ollakaan, kun jokin tuntuu hyvältä ja laukaisee kireyksiä hartioista ja niskasta.

Marika onkin jo kohta niin pitkä tyttö, et jumpparikin häviää sinne selän taakse. ;)

Voi miten hyvältä se tuntuukaan kun saa tuon Marikan hymyn. Silloin tietää tehneensä oikeita asioita tässä vuosienkin varrella, kun kohtalo on heitellyt ongelmia jos toisiakin matkamme varrelle.

Taustalla nyt soikin radiossa, "puoltakaan en sun kivuistasi voi tietää, sanat kaikki, lailla voimaa ilmaan jää"

Helmikuuta

Tänään Marikan kanssa kaksistaan kotona. Isukki töissä, Joona koulussa. Aamusta Marikalla koulutunnit ja ne meni nyt parin viikon flunssan jälkeen jo paremmin. Jaksoi neitokainen harjoitella ranne tekniikkaa  ja tehdä harjoituksia tietokoneellaan.

Marikan koulutuntien aikana kävin itse koiruuksen kans lenkillä ja lumitöitäkin väänsin sen verran, et selkä märkänä viimeiset kolalliset työntelin. Sit ansaitulle aamukahville :)

Neitokaisen ruokailut ja katetrointi ja Marika olikin valmis päiväunille.

Siinä se minun oma prinsessani nukkuu ja kerää taas voimia.

Kaikki ajattelu ja kova yrittäminen kysyy voimia. Ja Marika kyllä nauttiikin kaikesta koulu touhuista ja treenistä mitä saa harjoitella. Mut se kysyy voimia ja jaksamista. Säännölliset unet on yksi tärkeimpiä epilepsia tilanteen rauhallisena pysymisen edellyksiä. Ja tarvittaessa vaikka kesken touhujen, niin silloin on saatava unta, kun keho sitä vaatii.

Iltapäivällä vielä jumppa ja sekin on yksi Marikan päivän koho kohdista. Saada venytellä ja liikutella raajojaan, vaikka passiivisesti, niin kuitenkin. Ja kovasti ovat harjoitelleet myös käsissä yhä vahvempana tulleeseen omaan liikkeeseen ja sen aktivoimiseen. Pupuja ja nalleja tiputellaan sängynlaidalta ja pyörätuolin käsinojalta. 

Ihana nähdä sitten se onnistumisen riemu, mikä on kun jumppari kehuu, miten hienosti Marika on tsempannut ja yrittänyt itse.